Voitto ja häviö

Mä olen saanut reilun viikon sisällä kaksi kirjettä Jyväskylän yliopistosta. Toisessa oli todistus kandidaatintutkinnosta, toisessa hylkykirje journalistiikan opinnoista. Katsoin paperin ohjeiden mukaisesti sijoitukseni listalla ja olen tällä hetkellä 14. varasijalla eli olematon mahdollisuus olisi vielä päästä, mutta aika heikolta tilanne näyttää.

Mä harmistuin siitä tietysti kovasti. Petyin. Olen jo pitkän aikaa haaveillut journalistiikan opinnoista, mutta näin nyt kävi. Ensi vuosi tuntuu nyt isolta harmaalta möykyltä, jonka muoto ei tällä hetkellä ole hahmotettavissa. Suomen opintoja tuskin jatkan. Ehkä etsin yliopistolta mielenkiintoisia sivuaineita, ehkä hankin töitä, ehkä treenaan enemmän, ehkä panostan erilaisiin aktiivihommiin. Ehkä teen tuon kaiken tai en mitään niistä.

En ole neuroottinen suunnittelija, joka laatii jokaiselle päivälle minuuttiaikataulun tai haaveilee elämänsä vuosien päähän, mutta täytyy sanoa, että nyt on jotenkin orpo olo. Viime syksynä oli helppo aloittaa opiskelu, kun oli tietty päämäärä: tehdä tutkielma ja valmistua kandiksi. Nyt selkeitä tavoitteita ei ole, kaikki on vähän hämärän peitossa.

Toisaalta tässä hetkessä on myös tietynlaista hohtoa. En ole kiinni missään, voin tehdä melkein mitä haluan. Hyvä olisi ehkä Jyväskylässä pysyä ja tehdä jonkin verran opintoja yliopistolle, että nekin etenisivät ja tukia saisi tilille. Mutta jollain tavalla olen vapaampi. Saan tehdä sitä mitä haluan. Mutta kun en tiedä, mitä haluan. Haluan kaiken ja en yhtään mitään. Valloittaa maailman ja kääriytyä peiton alle suojaan siltä. Ehkä siksi minua pelottaa ja huolettaa. Mihin minä päädyn ja mitä minä teen, kun selkeää päämäärää ei ole.

Ehkä pitäisi osata nauttia nyt vapaudesta. Luottaa ihmisiin ympärillä ja pitää niistä kiinni entistä lujemmin. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Koska eikös se ole elämässä tärkeintä.