Mä hain kevään yhteishaussa journalistiikan, puheviestinnän ja yhteisöviestinnän koulutusohjelmiin. Haaveilen siis pääaineen vaihdosta. Kirjoitusten arvosanojen perusteella sai kutsun kokeisiin, ja minulle se lähetettiin kaikkiin kolmeen. Tiistaina olisi ollut yhteisö- ja puheviestinnän valintakokeet Jyväskylässä, mutta mä skippasin ne. Olin viime viikolla journalistiikan kokeessa ja jännitin sitä ihan tuhottomasti. Luin keväällä ja nyt kesän alussa pääsykoekirjan yhteensä kahteen kertaan, tavasin ekstrapaljon uutisia ja pompin hermostuneena toimituksen työtuolissa edellisenä päivänä ennen koetta.
Se oli ja meni, tein perhaani ja kesäkuun lopulla tulee tuomio, riittikö se vai ei. Tämän viikon kokeisiin en mitenkään jaksanut valmistautua, sillä kevät oli ihan hullua opiskelua ja noita valintakokeita varten olisi pitänyt pitää tieteellisiin lähteisiin perustuvat esitelmät ja käydä yhteensä kolmessa eri haastattelussa. Joo ei kiitos. Vähän harmittaa, että jätin tilaisuuden hyödyntämättä, mutta toisaalta olen tyytyväinen, että kerrankin uskalsin jättää jotakin tekemättä, sanoa ei, kieltäytyä ja ajatella, että nyt minun ei tarvitse.
Se on vaikeaa minulle. Kieltäytyminen. Maailma on täynnä mielenkiintoisia paikkoja, tehtäviä, tilaisuuksia. Olen niin elämänjanoinen, että fyysinen energia ei aina riitä tekemään sitä kaikkea, mitä mun taivaita kohti haahuileva mieleni haluaisi. Mun tulevaisuuden haaste on oppia tasapainoilemaan näiden halujen, omainaisuuksien ja tarpeiden välillä. Miten tulen paremmaksi kieltäytyjäksi, miten puhdistan omatuntoni tekemättömien asioiden murehtimisesta, miten opin nauttimaan omasta ajasta ja rauhasta? Siinä on kysymyksiä, joihin vastaaminen ei todellakaan ole helppoa.
Kuten kuvista saattaa päätellä, olen tällä hetkellä Jyväskylässä omassa kodissani lomailemassa viikonlopun verran. Hetkeksi saa heittää työhuolet mielestä pois ja olla vapaana kaupungissa, joka nykyisin on minulle eniten koti. Mutta olenko täälläkään lopulta vapaa? Pitäisi nähdä ihmisiä, mennä sinne, tänne tai ainakin tuonne, mutta ennen kaikkea nauttia ja ottaa kaikki irti vapaista kesäisistä päivistä. Onko aito nauttiminen kuitenkaan mahdollista, jos takaraivossa pyörii kaikki nuo ajatukset ja vaatimukset?
Niinpä, tuskin on. Tämän viikonlopun tavoitteena onkin siis olla ajattelematta tuollaisia. Minä olen nuori, minulla on ystäviä, Suomessa on kesä, auto odottaa kyytiinhyppääjää ja taskussa on sen verran lantteja, että voi käydä vaikka syömässä jossain. Elämä on oikeastaan hirveän ihanaa. Siinäpä toinen haaste. Huomaa kaikki se onni, mitä ympärillä on. Nyt ja tässä, ihan kosketusetäisyydellä. Ei tarvitse ensin mennä sinne, tänne tai tuonnekaan. Rentouttavaa viikonloppua ihan jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun suuresti kommentistasi!