Mene pois helmikuu

Nyt tuntuu taas siltä, että mistään ei tule mitään. Täällä blogissa olen taajaan valitellut väsymystäni ja huonovointisuuttani ja nyt se meinaa taas ottaa valtaa minusta. Tällä kertaa tilanne vain on eri, kun lopulta tiedän, mikä minua oikein vaivaa. Aiemmin kerroin teille kilpirauhasen vajaatoiminnasta, johon olen lääkkeitä napsinut jo vuoden ajan. Lääkitys ei kuitenkaan ole vienyt oireita täysin pois. Noin kolme viikkoa sitten minulle tehtiin unitutkimus ja sen jälkeen sain kuulla, että minulla on keskivaikea uniapnea. Olin suorastaan järkyttynyt. Minulla uniapnea? Eikö se ole vanhojen lihavien miesten sairaus? Ei se ole. Se on itse asiassa melko yleinen sairaus, josta moni kärsii tietämättään. Monilla päiväaikainen väsymys etenee niin hitaasti, että siihen tottuu, eikä väsymystä enää huomaakaan. Sitten kun saa hoidon ja olotila paranee, tajuaa vasta, kuinka väsynyt oli ollutkaan. Minä olen väsymykseni kyllä huomannut ja kovasti siitä kärsinyt. Enää en ihmettele sitä ollenkaan, sillä minulla on kaksi väsyttävää sairautta: kilpirauhasen vajaatoiminta sekä uniapnea.

Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että välillä vähän väsyttää. Ja välillä väsyttää vähän enemmän. Nyt kun voimien tullessa hiljalleen takaisin olen lisännyt opintojeni määrää ja muutenkin jaksanut olla enemmän liikkeellä, on väsymys alkanut taas vaivata. Tässä keväällä on ollut aika paljon kaikkea opiskelujen eteen tehtävää. On pitänyt istua luennoilla, lukea artikkeleita ja kirjoittaa tiivistelmiä sekä kirjoittaa kahta esseetä. Välillä kun silmät ristissä aivosumussa yrittää tätä kaikkea, ei siitä välttämättä tule ihan priimaa. Tänään sitten tuntui, että joku opiskelumotivaation osa kuoli, kun kävin esseeohjauksessa ja pitää kirjoittaa yksi essee puoliksi uudestaan, kun en ollut osannut lähestyä aihetta oikealla tavalla ja tulkita erästä tutkimusesimerkkiä oikein. Ei kai siinä. Eilen illallakin väänsin neljä, viisi tuntia yhtä toista esseetä ja tuohon toiseenkin olen käyttänyt ihan tarpeeksi aikaa, mutta ei kun kirjoittamaan se puoliksi uudestaan. Kauniisti sanottuna ärsyttää.

Autostakin oli bensa taas ihan loppu ja kuorin Pallosalaman lumen alta miljoonannen kerran muutaman viikon sisään. Lähdin ajelemaan tankille tyhjenevän tankin varoitusvalon palaessa - lopulta se alkoi jo vilkuttaa. Pääsin sentään tankille asti, enkä jumittunut Pallosalaman kanssa johonkin liikenneympyrään. Ehdin hieman säikähtää sitä.

Sellaista on arki, eikä elämä voi tietenkään aina hymyillä. Nyt kun olen tätä ärsyynnystäni purkanut opiskelukavereille ja tänne blogiin, alkaa jo melkein naurattaa. Tunteet nousee välillä aina pintaan niin voimakkaasti, mutta onneksi ne lähtevät poiskin melko pian. Tätä loppupostausta kirjoittaessa itse asiassa olen aika tyytyväinen, nimittäin:

♥ Join mustaa kahvia, joka sanoo heipat väsymykselle ainakin hetkeksi.

♥ Saan todennäköisesti uniapnean hoidossa käytettävän CPAP-laitteen jo ensi kuussa, vaikka minulle sanottiin, että joudun odottamaan sitä 3-4 kuukautta. Plus soittaessani äsken keuhkopolille sain kiireellisyysmerkinnän tietoihini.

♥ Olen vapun todennäköisesti töissä, mikä tarkoittaa massia. Muutenkin on monta viikonloppua töitä tiedossa tälle keväälle, mistä olen enemmän kuin onnellinen.

♥ Sain yhden kivan viestin, jonka sisällöstä kerron myöhemmin tarkemmin, jahka tiedän enemmän.

♥ Mulla on maailman parhaat opiskelukaverit, jotka tsemppaa aina ja saa lopulta hymyn huulille, vaikka kuinka ottaisi päähän.

♥ Tänään illalla on tiedossa yksi kiva juttu, josta myös kerron myöhemmin enemmän.

♥ Mulla on elämässä kaikki oikeasti todella hyvin. Pikkujutut on onneksi pikkujuttuja.