Esittelyssä Arkham Horror

3.2.16


Olen aina pitänyt kovasti lautapeleistä ja niitä onkin sekä porukoilla että meidän kämpällä Jyväskylässä vinot pinot. Antin myötä on kuitenkin avautunut vielä kokonaan uusi maailma - haastavat, monimutkaiset ja pitkät lautapelit eivät loppujen lopuksi olekaan niin kovin vaikeita.


Viime aikoina olen tutustunut H.P. Lovecraftin alullepanemaan Cthulhu-mytologiaan liittyviin roolipeleihin. Antti kun osti viime kesänä Facebookin nörttikirppikseltä Arkham Horror -pelin, jota muutamat kerrat on tullut pelailtua.


Arkham Horror sijoittuu 1920-luvun Uuteen Englantiin, Arkham-nimiseen kaupunkiin. Pelaajat edustavat erilaisia hahmoja, joilla on omanlaisensa ominaisuudet ja lisävarusteet käytettävinään. Peliä pelataan yhteistyössä lautaa vastaan.


Ajan kuluessa kaupungin kartalle syntyy portteja toiseen maailmaan, josta alkaa lappaa hirviöitä pelaajien kiusaksi. Pelaajat etsivät lisävarusteita ja vihjeitä, joiden avulla suljetaan portteja ja taistellaan hirviöitä vastaan. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, Suuri muinainen herää unestaan ja sen lyöminen on yksi, kaikkein epätodennäköisin, mahdollisuus voittaa peli. Suuri muinainen kun pyyhkii yleensä hahmoilla lattiaa. Peli on kuitenkin mahdollista, lisäksi myös todennäköisemmin, voittaa myös lukitsemalla lopullisesti kuusi kohdetta kaupungilta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei kohteisiin pysty tulemaan uusia portteja. Kolmas voittotapa on sulkea kaikki laudalle ilmestyneet portit niiden ylittäessä tietyn lukumäärän.


Peli ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Pelaajat saavat laskeskella ja heittää noppaa useampaan otteeseen törmätessään hirviöihin, taistellessaan niitä vastaan, joutuessaan toiseen maailmaan ja sulkiessaan portteja. Kortit ja säännöt ovat luonnollisesti englanniksi, joten kielitaitoakin tarvitaan jonkin verran. Pelissä on mukana myös tarinallisuutta: jokaiseen peliin valitaan oma Suuri muinainen sekä pelaajat valitsevat itselleen omat hahmot, joilla on erilaiset ominaisuudet ja lähtökohdat pelin suhteen. Peli ei kuitenkaan ole mahdoton, kunhan säännöt on kerran oppinut. Aikaa tulee kuitenkin varata reilusti. Yksi peli kestää vähintään kolme tuntia, todennäköisesti tällöin häviää. Voittopeli nimittäin kestää paljon kauemmin.

Vaikka peli on monimutkainen ja opettelu vie jonkin verran aikaa, on se vaivan väärti. Kunhan porukka on sopiva, saa Arkham Horrorista oivallista ajanvietettä!

2 kommenttia:

  1. Täällä toinen lautapeli fani! :D Kuulostaa aika mielenkiintoiselta tuo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että muutkin tykkää pelailusta. :) Kannattaa kokeilla tuon pelaamista, jos vain mahdollista!

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground