Tarina ulkoisesta kovalevystä ja sen hajoamisesta

27.2.16

Kerroin teille edellisessä postauksessa kivasta viestistä, jonka sain. Nyt kun siihen liittyvä episodi on saatu päätökseen, voin kertoa teille koko tarinan.

Olen valokuvannut aktiivisesti kohta viiden vuoden ajan. Toki sitäkin ennen puhelimella ja pokkarilla jonkin verran tuli kuvattua, mutta se oli aika pienimuotoista verrattuna siihen, kunnes sain ylioppilaslahjaksi Canonin järjestelmäkameran. Kesästä 2011 lähtien on siis hyvin paljon kuvia - järkkärillä otettujen lisäksi puhelimella räpsittyjä tilannekuvia.


Helmikuussa pääsimme viimein tekemään vuosikirjaa vuodesta 2015, kun sain viiden viikon odottelun jälkeen tietokoneeni huollosta takaisin. Olimme edenneet kevättä jonkin verran, kunnes ulkoinen kovalevyni, jossa säilytän kaikkia kuviani, alkoi vähän reistailla. Sitä piti yhdistellä koneeseen uudelleen ja uudelleen. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa mietin, että voisin hankkia toisen kovalevyn, jonne säilöisin myös kaikki kuvani. Se jäi kuitenkin pelkän tuumailun tasolle.

Eräänä iltana väsäilin taas mielissäni kuvakirjaa, kunnes kovalevyn yhteys tietokoneeseen katkesi. Otin sitten kovalevyn käteeni ja ajattelin katsoa, mikä sitä rakkinetta oikein riivaa ja yritin laittaa johtoa paremmin, mutta portti tipahti koneen sisään. Kaikki ei ollutkaan ihan kunnossa.


Veimme laitteen seuraavana päivänä erääseen jyväskyläläiseen huoltoliikkeeseen, jossa meille naureskeltiin, kun sanoimme kovalevyn olevan rikki. Uudet muovikuoret vaan päälle ja homma on siinä, meille sanottiin. Lähdimme hoitamaan muita asioita sillä välin, kunnes sain puhelun. "Minulla on huonoja uutisia. Tämä kovalevy on oikeasti rikki, emmekä saa siihen yhteyttä mitenkään? Onko siellä jotain tärkeää?" Onko siellä jotain tärkeää? Ei, siellä oli vain kaikki minun järkkärillä viiden vuoden aikana ottamani kuvat. Kaikki muistot viidestä vuodesta. Kandi, kaikki kaunokirjalliset tekstit, mitä olen sähköisessä muodossa säästänyt. Kaikki videot, jota kakarana pikkuveljen kanssa kuvailtiin. Mikä sen arvokkaampaa voisi olla?

Tietoja kuitenkin voitaisiin yrittää saada takaisin, mutta se vaatisi laitteen lähettämistä laboratorioon ja se maksaisi paljon, jotain kahdensadan ja kahdentuhannen väliltä. Lopetin puhelun tietämättä mitä sanoa. Kuvat ovat minulle kultaakin arvokkaampaa, mutta opiskelijana on hyvä repäistä kaksi tonnia kuvien palauttamiseen. Se ilta oli ihan hirveä. Mä oikeasti itkin, kun olin niin vihainen itselleni, että säilytin kaikkia kuvia yhdessä paikassa ja siitä, että elektroniikka on niin haurasta. Onneksi muut olivat minua järkevämpiä ja alkoivat antaa neuvoa. Emme hoitaneet asiaa enää huoltoliikkeen kanssa, vaan otimme yhteyttä vakuutusyhtiöön.



Annan tapahtuneen ansiosta suuret kiitokset LähiTapiolalle, joka otti asiani hoitaakseen. Lähetimme heidän kauttaan kovalevyn elektroniikkafirmaan Helsinkiin ja tiedostojen palautus suoritettiin omavastuun hinnalla. Tietenkään en voinut tietää, oliko kovalevy niin hajalla, ettei tiedostojen palauttaminen olisi ollut mahdollista, mutta tieto siitä, etten joudu maksamaan kahtasataa euroa pelkästä tilanteen analysoinnista, saati kahtatuhatta euroa palautusprosessista, oli lievästi sanottuna huojentavaa. Pari päivää sitten sain firman lähettämän kryptisen sähköpostin ja torstaina lähettifirmalta kyselyn tekstivietsitse, milloin he saisivat tuotua lähetyksen minulle. Se oli se kiva viesti, josta aloin uskaltaa jo toivoa parasta.

Eilen viiden aikaan lähetti sitten toi paketin ja olin sydänkohtauksen partaalla, kun avasimme pahvilaatikon Antin kanssa. Paketista paljastui uusi, pieni ja näppärä ulkoinen kovalevy ja kirje, jonka mukaan tiedostojen palautus onnistui. Yhdistin laitteen koneeseen ja aloin äkkiä siirtää tiedostoja toiselle ulkoiselle. Kirjaimellisesti itkin. Olin niin onnellinen, etten vähään aikaan ole tuollaista positiivista tunneryöppyä kokenut.

Mitä tästä kaikesta opimme? Ihmiset, hankkikaa vakuutus. Vaikka se saattaa tuntua silkalta rahanmenolta, siitä voi olla suurenmoista hyötyä. Ihmiset, säilyttäkää kuvianne useassa eri paikassa, älkääkä luottako elektroniikkaan. Ihmiset, kuvienkin todellisen arvon tajuaa vasta sitten kun ne on menettämässä. Vaalikaa muistojanne, niin minä ainakin aion tehdä.

4 kommenttia:

  1. Opettavainen tarina. Mä yritän parhaani mukaan saada ihmisiä ymmärtämään miksi kannattaisi hankkia matkavakuutus, kun sekään ei kaikille ole ollenkaan tärkeää. Mitä sitten, kun tulee hetki, jolloin se on/olisi tärkeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo matkavakuutus on kans todella tärkeä! Sen avulla kun voi välttää aika isot kustannukset. :) Jatka vaan ihmisten muistuttelua, toivottavasti viimein ymmärtävät merkityksen!

      Poista
  2. Hei kiitos vinkeistä! Juuri tässä siirtelen ulkoiselle kovalevylle mun kaikkia kuvia ja tiedostoja ja biisejä, taidan siirtää myös toiselle kaiken varalta... Ja vakuutukset on kunnossa meillä.

    Tää oli oikee jännitystarina, elin ihan mukana tässä. Ja ONNEKS saitte onnellisen lopun eikä kaikki muistot olleetkaan hävinneet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Joo, kannattaa parill ulkoiselle siirtää, nekään kun eivät mitään sataprosenttisen varmoja tallennuspaikkoja ole. :D

      Kiva kuulla, että tekstiin pystyi eläytymään! Tämä oli kyllä semmoinen jännitysnäytelmä, onneksi loppu oli onnellinen. :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground