Meren toiselle puolen

Viime torstaina aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Minä ja Antti hyppäsimme Ilonan ja Paavon kyytiin ja lähdimme pariskuntareissulle kohti Tallinnaa. Koska kunnon reissussa pitää olla pieniä jännitysmomentteja, oli Paavo tajunnut edellisenä iltana kahdentoista aikaan passinsa olevan vanhentunut. Minun piti sitten kiirehtiä tiimitapaamisesta ennen aikojaan pois, jotta pääsimme kaasuttelemaan Helsinki-Vantaalle hakemaan uutta passia ennen laivaan menoa. 

Kaikki meni kuitenkin hyvin ja uusi passi pääsi omistajansa haltuun. (Lopulta sitä ei kysytty missään, mutta Paavo näytti sitä silti terminaalin luukulla. Olipahan kuitenkin varauduttu.) Illalla kävimme laivabuffetissa, jossa minä sain mahan turvotuksen ja pahoinvoinnin. Koska vehnäleipä oli liian suuri kontrasti meikän kasvispainotteiseen dieettiruokavalioon.

Aamulla olimme seitsemän jälkeen virkeinä kuin peipposet Tallinnassa ja meillä oli vajaat kymmenen tuntia aikaa seikkailla maissa. Lähdimme tyhjinä ammottavien massujemme kanssa etsimään ruokapaikkaa, mutta eihän mikään niin varhain auki ollut. Lopulta löysimme kahdeksalta aukeavan Kohvik Lyonin, jonka ovella notkuilimme hyvän aikaa ennen kuin pääsimme sisään. Emme tohtineet mennä ihan tasalta, vaan tyylikkäästi vasta vartin yli. Paikka oli aivan ihana. Söimme maittavat aamiaiset, minä ja Antti täytetyt croissantit ja matkaseuralaisemme saivat mannapuuroa.

Aamupalan jälkeen hyppäsimme ratikkaan ja suuntasimme Kadriorgin puistoon. Paikka oli aivan ihana kaikkine söpöine taloineen, suihkulähteineen ja linnoineen. Ja puistoa riitti.

Valokuvauksen ja puistokäppäilyn jälkeen menimme alueen perukoilla sijaitsevaan taidemuseo Kumuun. Sisääntuloaula muisutti kovasti Kiasmasta kuten paikan tunnelma muutoinkin. Olimme onnekkaita, sillä tuona kyseisenä päivänä oli Kumuun avattu Marko Mäetammin näyttely. Teemana oli elämän raadollisuus kotopiirissä ja sieltä löytyi seinän kokoisia kaunokirjoitettuja tekstejä ja sarjakuvia sekä nukketaloja ja salainen huone vaatekaapista. Näyttely oli huikaiseva ja ajatuksia herättävä. Kiersimme toki muitakin näyttelyjä, mutta ne eivät olleet niin vaikuttavia. Mutta Mäetammin näyttelyn ansiosta vierailu oli oikein onnistunut.

Museon jälkeen alkoi nälättää ja lähdimme ratikalla toiselle puolelle kaupunkia Kalamajan alueelle. Ilona tiesi vinkata ihanan Boheem kohvikin, jossa nautimme oikein maittavat lounaat. Minä valitsin pasta-annoksen ihan siitä ilosta, että sain a) poiketa hyvästä syystä dieetistä ja b) vehnää, koska se tekee minut niin kovin iloiseksi silloin harvoin kuin sitä nykyään syön.

Koska mikään reissu ei ole mitään ilman pientä sairastelua, oli minulla pienimuotoista migreeniä. Suomesta rahdatut lääkevarannot loppuivat, joten saavuttuamme Vanhaan kaupunkiin suuntasimme ensi töiksemme vanhaan, turistikohteena toimivaan apteekkiin, josta kuitenkin söpöstä ulkomuodosta huolimatta sai jopa niitä lääkkeitäkin. Ilona puhui viroa, minä sanoin, mitä lajia halusin ja Antti maksoi eli tarvitaan ainakin kolme suomalaista ostamaan lääkettä tallinnalaisesta apteekista, heh.

Lääkkeiden saannin jälkeen meikän olo helpotti ja pariskunnat erkanivat hetkeksi. Minä ja Antti istahdimme Beer House -nimiseen kuppilaan, jossa Antti nautti paikan nimessäkin mainittua juomaa ja minä otin limsaa. Hauska paikka tarjoilijoiden asuja myöten.

Istuskelun jälkeen käväisimme kaupassa ja sitten olikin jo aika suunnata takaisin satamaan ja matkata kotia kohti. Laivamatkan jälkeen minä ja Antti menimme katsomaan Kingsman-leffaa Onnibussia odotellessamme. En tiedä, oliko elokuva oikeasti niin mainio kuin miltä se niillä energiatasoilla tuntui. Joka tapauksessa viihdyimme hyvin ja bussimatkan pituisten unien jälkeen olimme puoli neljän aikaan kotona sängyssä.

Reissu oli oikein hauska ja osaltaan lievitti silloista pääsykoepaniikkia, kun pääsi vähäksi aikaa muihin ympyröihin. Kiitokset Ilonalle ja Paavolle, että pyysivät meitä mukaansa reissuamaan. Seuraavaa reissua odotellessa!