Uutukaisia

4.12.14

Nyt on kaikki varastossa olleet kuvat käyty läpi, synttäreiltä kun ei valitettavasti tullut kuvia otettua, vaikka kovasti Antin kanssa sitä suunniteltiinkin. Vanhenin siis suunnilleen kuukausi sitten ja nyt mää olen jo 22. Ikäloppu suorastaan.

Ajattelin tällä kertaa olla vähän materialisti ja kertoilla viime aikaisista uutuuksista, joita olen saanut/hankkinut. Nämä kuvat ovat ihan hirveitä, mutta mä en vaan tajua, miten tähän vuoden- ja vuorokauden aikaan saisi hyviä kuvia sisällä, joten näillä mennään. Muutoinkin kun tämmösten pienten esineiden kuvaaminen on aika haastavaa.


Voitin jossain vaiheessa syksyä Mellan blogissa kaksi arvontaa. Se on hassua, sillä minä en voita ikinä missään yhtään mitään ja nyt yhtäkkiä sain kaksi palkintoa ihan peräjälkeen. Ensimmäinen voitto oli siis lokakuun livbox, josta taisin aiemmin mainitakin. Tämä toinen taas oli Tangle Teezer & Invisibobble -paketti, joka sisälsi täyspinkin TT-harjan ja neljä pakettia Invisibobbleja. Mella oli myös laittanut pakkaukseen mukaan ihanan kortin. Käykää toki vilkaisemassa tuon kaikinpuolin suloisen tytön blogia tästä.

Mä sain ensimmäisen Tangle Teezerini synttärilahjaksi varmaan pari vuotta sitten ja se on ollut siitä asti aktiivisessa käytössä. Muita harjoja ei huvita enää käyttääkään, joten TT tulee kyllä tarpeeseen. Nuo Invisibobblet ovat vähän haastavammin hyödynnettävissä tällä hetkellä, kun hiukseni menin pätkäisemään. Täysin hukkaan ne eivät kuitenkaan mene, sillä Antti on innostunut niiden käytöstä. Samoin myös Tangle Teezeristä, kun sen hiuksista tuota pituutta löytyy. Haha, aika söpö.


Tämän laukun sain Olivia-lehden tilaajalahjaksi. Kesällä täyttelin tylsyyksissäni kaikenlaisia arvontoja ja sen myötähän sain mukavasti puhelinmyyntisoittoja, joissa kaupiteltiin muun muassa tätä Olivia-lehtiä. Koska en aikoihin ole tilaillut lehtiä, päätin tarttua tarjoukseen, kun kerran 70 euron arvoisen Ivana Helsinki -veskan mukaan sai. Rehellisesti sanottuna mä kyllä ajattelin sen laukun olevan ihan erilainen, enemmän käsilaukku, mutta itse asiassa tuo tulee kyllä enemmän tarpeeseen. Saa viikonloppureissulle lähtiessä pakattua vaatteita mukavasti.


Tämä päkki taas tuota kynnenkovettajaa lukuun ottamatta on Kauneus ja terveys -lehden tilaajalahja. Kun tämä tuli postissa, mä olin aivon innoissani, sillä olin odottanut tuota BB-voidetta jo melko kuumeisesti meikkivoiteen loputtua. Tuo kynsilakka on myös ihan loistava, peittää hyvin ja sävy on mainio. Tuo huulikiilto on huulilla melko tahmeaa, mutta se on kivan väristä. Tästä olin todella mielissäni. Ja tuon kynnenkovettajan tilasin kaverin Oriflame-kuvastosta kymmenen euron hintaan. Sitä on ihan hyvä laitella välillä näille niin raihnaisille kynsille.


Tämä on viime aikojen lempparihankinta, Reservedin reppu Tartosta. Monet ovat sitä kehuneet ja se onkin mitä loistavin kaveri tuolla liikkeellä ollessa. Pieni ja sievä, mutta sisään mahtuu yllättävän paljon kaikkea. Tuo tummansininen väri myös miellyttää kovasti. Tämä reppu oli niin sanottua rakkautta ensi silmäyksellä, sillä kun tämän tartolaisessa vaatekaupassa bongasin, tiesin heti sen lähtevän mun mukaan. Käsimatkatavaroihin se ei kyllä mahtunut, joten en ihan heti reissun jälkeen saanut tätä käyttööni, mutta Ilonan poikaystävä toi sen mulle tänne Jyväskylään ja siitä asti on hyvin ollut käytössä.


Ja sitten juhlakamppeita. Eilen oli Ynnän paremmat pikkujoulut, joten sinnehän täytyi pukeutua myös vähän paremmin. Ostin Bik Bokista mustan, takaa pitkän ja edestä lyhyen mekon, H&M:ltä pitsisen jakkuasian yläosaksi sekä Seppälästä sukkikset ja irtoripset. Nuo oli mukavat ripset, sillä eivät näyttäneet aivan niin luonnottomilta kuin monet paksut ja tuuheat ripsilöiset. Eilen sitten laitoin vaatteet niskaan ja käytiin syömässä sekä tanssahtelemassa Escapessa Vanhoja poikia viiksekkeitä -valssin tahtiin. Olihan se muikeata!

2 kommenttia:

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground