Viime päivinä ollaan siis saatu nauttia yllä olevan kuvan kaltaisista näkymistä. Jätesäkkien, muovipussien, banaanilaatikoiden ja punaisten lainaboksien värittämää kaaosta on lusikoitu meille yllin kyllin. Miten voi pienellä (tai kahdella) ihmisellä olla niin paljon tavaraa. Kaikki kun pakatessa tuntui säilyttämisen arvoiselta. Näiden varsinaisten muuttopäivien aikana sen sijaan olen miettinyt, ovatko kaikki todella sittenkään...
Mutta meillä on nyt siis oma koti. Ihan ikioma, jossa on tilaa meille molemmille, kummallakin on nyt omat tavarat käytössä, eikä pyöritä kämppisten jaloissa. Tätä minä olen odottanut koko syksyn. Kantanut huolta kämpän saamisesta, kironnut mielessäni (ja toki ääneenkin) kämppiselämän loppuaikaa ja unelmoinut yhteisestä kodista oman kullan kanssa. Jossain vaiheessa se tuntui niin kaukaiselta haaveelta. Laitoimme syksyllä hakemuksia KOAS:lle ja JYY:lle ylioppilaskylään, mutta eipä niistä ole vielä tähänkään päivään mennessä tarjouksia tullut. Selailin sitten eräänä marraskuisena sunnuntaiaamuna JYY:n asuntopalstaa ja sieltä löytyi ilmoitus kämpästä, jonka kuvat veivat heti sydämeni. Onneksi asuntoa pääsi katsomaan heti seuraavana päivänä, ja Anttikin ihastui paikkaan samantien. Kaikki kävi lopulta hirveän äkkiä ja koko ajan on takaraivossa ollut pieni epäilys. Voiko kaikki mennä todella näin helposti? Mutta tässä sitä nyt ollaan. Me saimme tämän kämpän.
Kyseessä on siis 46,5 neliön kaksio vuonna 1952 valmistuneessa kerrostalossa. Ajan jäljen täällä huomaa katosta rapisevasta maalista ja puunvärisistä ovista, jotka pikkuveljen sanojen mukaisesti ovat samanlaiset kuin papan aikoinaan asuttamassa rintamamiestalossa. Kylpyhuoneessa on hassu tuuletusaukko, eikä parvekkeen antiikkinen ovi meinaa mennä millään kiinni. Toisaalta täällä on vain pari vuotta vanha, ihana keittiö, todella hyväkuntoinen laminaattilattia ja sekä olohuoneen että makuuhuoneen tapetit ovat suloiset ja hyvässä kunnossa. Kesällä taas on luvassa ikkuna- ja oviremppa. Ja oikeastaan kaikki vanhat jutut näyttävät vain söpöltä ja sympaattiselta, kun oikein katsoo.
Mutta mikä parasta: meillä on olohuone! Ja siellä on sohva! Meillä on myös huone, jossa on sänky, mutta ei kaikkea muuta omaisuutta. Ja keittiötä saa käyttää kokonaan, ei tarvitse jakaa kuivauskaappia keskeltä kahtia. Vessaan pääsee silloin kuin haluaa ja posti kolahtaa eteisen lattialle. Niin monta uutta ja ylellistä asiaa, ettei tähän heti totu. Eikä tarvitsekaan, tästä on kiva nauttia!
Vielä on jätesäkkejä lattialla, eikä pukeutumispeili ole löytänyt paikkaansa ja pyykinpesukone odottaa asentajaansa, mutta muutama kuvattava nurkka täältä jo löytyy. Makuuhuoneessa on pieni korunurkkaus peileineen, ja ylioppilaslahjaksi saadut Iittalan Aalto-tuikkukupit pääsivät ensimmäistä kertaa käyttöön olohuoneen ikkunalaudalle kynttelikön seuraksi. Kuvat ovat vähän pimeä, sillä olohuoneeseen ei saatu vaarallisen tyngiltä näyttävien sähköjohtojen ansiosta asennettua lamppua, eikä makuuhuoneeseenkaan oikein uskallettu valaisinta vielä asettaa. Onhan täällä hommaa siis jäljellä, mutta asumaan pääsee jo hyvin. Täällä on aika kivaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun suuresti kommentistasi!