Joulukuun kiitollisuuksia

8.1.17

Myönnetään, että olen hieman myöhässä, mutta vasta nyt on hyvä hetki kirjoitella tätä, joten näillä mennään. Vuorossa on siis vuoden 2016 viimeiset kiitollisuuden aiheet. Vuoden aikana tavoitteenani oli siis pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, josta tein sitten muutamia nostoja tänne blogiin kuukausittaisiin postauksiin kuvien ja kuukauden tapahtumien koonnin yhteyteen. Pyrin kirjoittamaan joka ilta kymmenen positiivista asiaa kuluneesta päivistä. Joinakin kuukausina sain kirjoitettua asioita hyvin, välillä se vähän jäi. En saanut kiitollisuuksien kokoamisesta jokailtaista tapaa, eikä reissuissa muutenkaan oikein ole hyvää aikaa kirjoitella, joten kirjoitin monesti takautuvasti monen päivän tai yli viikonkin päähän positiivisia juttuja. Koska en saanut hommaan rutiinia, tuli siitä vähän pakkopullaa, enkä oikein jaksanut loppuvuodesta käyttää aikaani päiväkirjan pitämiseen, vaikka varmasti hyvää olisi tehnyt. Siksi en aio jatkaa kiitollisuuspäiväkirjaa tänä vuonna. Sen sijaan jonkinlaista kuukausittaisia koontipostauksia tänne blogiini kuitenkin haluaisin tehdä, koska oli aina hauska muistella edellistä kuukautta merkinnän muodossa. Katsellaan, mitä tälle vuodelle keksin! Nyt kuitenkin siihen joulukuuhun, jotta saadaan se alta pois!


Joulukuun blogitiimipostauksessa esittelimme yllätyspaketit, jotka saimme muilta blogitiimin jäseniltä. Minä sain 10 euron lahjakortin Punnitse & Säästä -liikkeeseen. Pitääkin pian mennä ostelemaan sieltä jotain kivaa!


Joulukuun alussa oli vielä paljon opiskeluhommaa tehtävänä. Pikkuhiljaa sain kuitenkin tehtävän toisensa jälkeen valmiiksi. Alkoi olla vähän myös väljempää, joten ehdin käymään Antin kanssa Jarkko Martikaisen keikalla, Paviljongissa joulumarkkinoilla, viettämään Mitä-verkoston pikkujouluja ja lähtemään YFI-risteilylle. Risteily vain oli suoraan sanottuna minun osalta aika farssi, kun olin ihan kipeänä ja kuumekin nousi illan aikana. Hetken lepäilyn ja Panadolin avulla jaksoin kuitenkin valvoa muiden kanssa aamupuolelle asti. Tulipahan oltua mukana, vaikka vähän hankalaa olikin.


Puolessavälissä kuuta kaikki oli valmista, kämppä siivottuna ja tavarat pakattuna. Ajelimme Antin kanssa Pihtiputaalle ja otimme kuvia täysikuusta ja ihanan lumisista puista. Minulla oli myös vuoden viimeinen viikonloppuvuoro. Oli monenlaista keikkaa siinä viikonloppuna ja kävin maanantaina kirjoittelemassa jutut valmiiksi. Sen jälkeen alkoi viimein loma ja kävimme Antin ja Villen kanssa Viitasaarella kuntosalilla ja uimassa. Oli kyllä hauskaa!


Jouluvalmisteluihin syvennyin pari päivää ennen joulua ja aatonaattona lähdimme mökille. Siellä söimme paljon, katsoimme elokuvia ja pelasimme. Lisäksi vierailimme ahkerasti sukulaisten luona. Tapaninpäivän iltana palasimme takaisin kylälle ja torstaina lähdin vierailulle Pielavedelle. Vuosi vaihtui Kuopiossa, minkä jälkeen palasimme takaisin Pielavedelle. Sittenpä olikin jo vuosi 2017.

Kaikki viime vuoden kiitollisuuspostaukset löytyvät tunnisteesta kiitollisuuksia. En tosiaan jatka tällaisten kiitollisuuspostausten tekemistä, vaan keksin jotakin muuta tälle vuodelle. Tammikuun lopulla selviää, millaiseen tulokseen päädyin!

JOULUKUUN KIITOLLISUUKSIA
❤ Rentoa aikaa kotona ❤ Paketoitiin lahjat ❤ Löysin gluteenittoman Ristoranten mozzarella-pizzan ❤ Jaksoin mennä kahdeksaksi töihin ❤ Antti oli tehnyt crispy chickeniä ❤ Pelattiin Hearthstonea ❤ Söin neljä torttua ja join glögiä ❤ Värjäsin tukan hennalla ❤ Oli hauska pelata SpeedRunnersia ihan kunnolla ❤

2 kommenttia:

  1. Mä oon miettinyt tota kiitollisuuspäiväkirjan pitämistä silleen, että kirjottelis sillon kun tuntuu siltä tai vaikka joka päivä yhden asian.. Mut ilmeisesti se käy aika raskaaksi pitemmän päälle? Tai alkaa tuntua pakolta? Toi bullet journalin pitäminen päivittäin on sujunut nyt muutaman kuukauden mulla ihan itsestään, joten sen vois yhdistää siihen samaankin että kirjottaa aina päivän kohdalle ne kivat jutut.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se voisi toimia paremmin niin että kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu. :) Mutta ainakin tuolla tavalla, että yrittää joka päivä kirjoittaa monta asiaa, käy se raskaaksi pidemmän päälle. Vähän kiva, että oot saanut pidettyä sitä bujoa, kannattaa kokeilla positiivisten juttujen kirjoittamista siihen, jos se on luontevaa muutenkin! :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground