Tiimipostaus | Christmas edition

3.12.16

Nyt on joulukuu ja sen ensimmäinen lauantai eli blogitiimipostauksen aika! Päätimme tyttöjen kanssa tehdä tällä kertaa vähän jouluisemmat postaukset, näin lähellä kun juhlapyhiä jo ollaan. Ostimme jokainen yhden arvoltaan noin kymmenen euron lahjan ja vastaavasti vastaanotimme yhden. Arvoimme, kuka lähettäisi lahjan kenellekin. Minä lähetin paketin Jonnalle ja sain itse lahjan Siniltä.


Saamastani kirjekuoresta löytyi ihana vaalea joulukortti sekä jouluisen punainen kirjekuori, joka sisälsi toisen, pienemmän kortin, jossa Sini kertoi toivonsa minun löytävän jotakin mieleistä ja tarpeellista. Lahja kun oli 10 euron lahjakortti Punnitse & Säästä -liikkeeseen. Ihan mahtavaa! Punnitse & Säästä on ihan huippukauppa ja sieltä huvittaisi ostaa aina vaikka sun mitä, mutta budjetti ei koskaan anna periksi hullaantua ihan täysin. Nyt saan ostella ainakin kymmenen euron edestä ihan mitä huvittaa. Vähän onkin mielessä jo, että voisin ostaa vähän tai vähän enemmänkin lumimanteleita, sillä ne on kaupan parhaita herkkuja. Toki voisi katsella jotain ekojuttujakin, joita ei muuten ehkä raaskisi ostaa. Saapi nähdä, mitä mukaan tarttuu, kun pääsen keskustassa ja kyseisessä liikkeessä käymään! Blogia on selvästi luettu, kun osui näin sopiva lahja!

Sinille suuret kiitokset lahjasta ja korteista, joiden eteen on nähty vaivaa! Muiden tyttöjen paketteja pääset aukomaan alla löytyvistä linkeistä.

Anniina // Heli // Jenna // Jenny // Jonna // Sini

Ihanaa joulukuuta ja joulun odotusta kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!

6 kommenttia:

  1. Sini on kyllä keksinyt tosi kivan ja käytännöllisen lahjan!! :)

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa, että tykkäsit ja että lahja oli mieluinen :) Lahjakorteissa on se hyvä puoli, että kun saa sellasen johonkin ihanaan kauppaan, mistä yleensä ei hirveesti raaski tai muuten vaan osta mitään suurempaa, niin lahjakortilla sen voi sitten ostaa. Hyvää joulunodotusta vielä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo todellakin tykkäsin! :) Niinpä, lahjakortin avulla saa hyvällä omallatunnolla ostaa kaikkea, mitä ei ehkä muuten tulisi ostettua. :D Onnellista joulunaikaa sinullekin! ♥

      Poista
  3. Tosi kiva idea toi lahjakortti<3 Punnitse ja säästä on kyllä ihana kauppa ja sieltä löytyisi aina vaikka mitä kaikkea kivaa ostettavaa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :) Sanos muuta, siellä tekisi aina mieli tyhjentää hyllyt kaikesta kivasta. :D

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground