Krakovan kuumuudessa osa 2

Toisen kokonaisen Krakova-päivän aamuna se valkeni. Me olimme kaikki kipeinä. Nenät niiskuttivat, yskitti, lihaksia kolotti ja väsytti. Mutta ei auttanut muu kuin kammeta itsensä ylös sängystä aamiaiselle. Aamupalan jälkeen lähdimme etsimään apteekkia, josta olisi voinut ostaa Finrexiniä. Ville kun oli jossain tarkkasilmäisenä poikana törmännyt kyseiseen tuotteeseen. Löysimme apteekin, mutta jouduimme odottamaan jonkin aikaa ovien avautumista, sillä olimme niin varhain liikkeellä. Viimein pääsimme puotiin sisälle, mutta Finrexiniä ei löytynyt. Sen sijaan saimme hirveän makuista puolalaista sekoitusta, jolla tosin nenät aukesivat ja olot paranivat huomattavasti.

Nenien niistämisen jälkeen lähdimme etsimään Wavelin linnan luona sijaitsevaa hop-on hop-off -bussipysäkkiä. Minä, joka olen tunnettu hyvästä suuntavaistostani, otin kartan kouraani ja lähdin johdattelemaan pientä saattuettamme kohti linnaa. Jossain vaiheessa tajusimme, että nyt ei varmaan olla matkalla oikeaan suuntaan. Luovutin kartan pikkuveljelle ja hetken ihmettelyn päästä oli selvillä missä olemme ja minne piti mennä. Olimme menneet aika paljon harhaan, kiitos minun.

Kuljimme Krakovan kuumia katuja kipeinä ja epätoivo meinasi vallata meidät. Janotti ja oli kuuma. Lopulta löysimme Wavelin linnalle. Luovutimme pysäkin etsimisen ja yritimme saada jotakin juotavaa ennen sisälle menemistä, mutta ainoa siinä osassa Krakovaa sijainnut ravintolantapainen oli joku hotelli, jonka tarjoilija tuli häätäämään meidät pois sanoen, että paikka aukeaa vasta parin tunnin kuluttua. Oli pakko kerätä voimanrippeet ja kavuta linnalle ilman juotavaa. Siellä meitä odotti niin pitkä jono, että siinä vaiheessa linna ei kiinnostanut niin paljoa, jotta olisimme jääneet jonottamaan. Sen sijaan Ville löysi helpotuksen: linnan alla oli ravintola. Laskeuduimme pitkin jyrkkää linnan kukkulan rinnettä, sillä emme jaksanet lähteä kiertämään tien kautta. Muutamien kirosanojen ja jalkojen lipsumisen jälkeen selviydyimme hengissä rinteeltä alas ja pääsimme ravintolaan.

Voin kertoa, etten kovin monesti ole ollut niin iloinen pienestä kokispullosta kuin tuossa vaiheessa istuessani ravintolan terassilla ja hörppiessäni viileää juomaa. Ruoaksi valitsin kanapastan ja kylkeen tilasimme vielä kannullisen mansikkamargaritaa.

Ruoan jälkeen aivot alkoivat toimia taas ja pohdimme, mitä seuraavaksi tekisimme. Emme halunneet lähteä enää metsästämään bussipysäkkiä, joten suuntasimme ravintolan tien toiselle puolelle, jossa oli jonossa joka paikassa surraavia miniautoja, jotka tekivät turistikierroksia. En tiedä, mikä kyseisen hökötyksen virallinen nimi on, minä kutsuin sitä kärryksi. Kiertelimme sitten kärryllä vanhan kaupungin ja juutalaiskaupunginosan, Kazimierzin.

Kärryajelun ja hotellissa lepäilemisen jälkeen kipeät matkalaiset keräsivät taas voimansa ja lähtivät etsimään ruokapaikkaa.

Pienten erimielisyyksien jälkeen (minähän en ulkomailla syö Mäkkärissä, vaikka pikkuveli kuinka kovasti haluaisi) päädyimme italiastyyppiseen ravintolaan. Koska minä olin saanut siinä vaiheessa jo tarpeeksi ranskalaisia ynnä muita rasvaisia ruokia, otin parmankinkkusalaatin. Voi kuinka raikasta ja hyvää se olikaan. Harvoin ravintoloiden salaatit ovat noin maukkaita. En tiedä, oliko ruoka niin tainaomaista vai olinko vain ihan liian nälissäni. Joka tapauksessa maistui.

Illalla hotellihuoneessa huono oloni vain paheni ja migreenikohtauskin oli aluillaan. Pelotti ja harmitti ihan vietävästi. Mutta ei auttanut kuin ruveta nukkumaan ja toivoa, että seuraavana aamuna olisi parempi olo.