Tiimipostaus | Kateus

Tällä kertaa päätimme blogitiimin tyttöjen kanssa sukeltaa pintaa syvemmälle ja puhua kateudesta. Olen todella innoissani tästä aiheesta, mutta tuntuu hankalalta aloittaa kirjoittaminen, sillä näkökulmia ja pohdittavaa olisi niin paljon. Toisin sanoen kai tästä voisi olettaa, että minulla on paljon kadehdittavaa. En silti sanoisi niinkään.

Kateus on epämiellyttävä tunne, jota koetaan silloin, kun toisella on jotain, mitä itsellä ei ole. Kateuteen liittyy myös halu saada tuota jotakin itselleen, mutta ei välttämättä aina. Epämääräistä katetutta voi aiheuttaa monenlaiset asiat, mutta niitä kateuden kohteita ei välttämättä suoranaisesti haluaisi itselleen. Kateus on tunne siitä, että itsellä on jotain vähemmän tai ihan eri tavalla. Olisi helppo sanoa, että en minä ole koskaan kateellinen. Olen tyytyväinen elämääni, enkä mielessäni havittele sellaisia asioita, joita muilla on ja minulla ei. Mutta se olisi, ei ehkä valehtelua, mutta kaunistelua. Jokainen ihminen kadehtii jotakin. Ei välttämättä ole siitä kovinkaan iloinen ja ehkä häpeääkin tätä tunnettaan, mutta kadehtii silti.

Varsinkin näin sosiaalisen median kultakaudella kateus voi ainakin jossain lievemmässä muodossa olla jokapäiväistä. Kun selaa Instagramin loputonta syötettä, jossa on kaunis kuva toisensa perään, olisi ihme jos ei kokisi jonkinlaista alemmuuden tai tyytymättömyyden tunnetta. Tuo on jossain mahtavilla festareilla viettämässä aurinkoista kesää, tuo on meikannut niin paljon paremmin kuin minä ikinä, miten tuolla on noin paljon ystäviä, miten tuo jaksaa käydä salilla, tuokin on uimassa turkoosissa vedessä.

Blogit ja somet ovat täynnä toisten ihmisten elämää, pääosin kuitenkin siloteltua sellaista. Kukapa ottaisi kuvan Instagramiin, kun makaa päänsäryissään peiton alla tai itkuisista silmistään, kun on riidellyt poikaystävän kanssa tai kun ei saa unta ja pohtii syntyjä syviä. Luin jostain enemmän tai vähemmän uskottavasta nettijulkaisusta tekstin, jossa kerrottiin masennusoireiden ja tyytymättömyyden elämää kohtaan lisääntyneen sosiaalisen median myötä, koska ihmiset vertaavat omia huonoimpia hetkiään somessa esiteltäviin huippuhetkiin. Jos seuraa someissa esimerkiksi lähes tuhatta ihmistä, kai sieltä nyt aina löytyy jonkun hauska hetki, onnistunut meikki, huikea reissu tai täydellinen ruoka-annos. Se ei tarkoita sitä, että kenenkään elämä olisi aina hetkestä toiseen yhtä Instagram-kuvaa, vaikka se selaajan mielestä saattaa siltä alkaa tuntuakin.

Somekateus on varmasti yleistä. Sorrun siihen itsekin blogeja ja Instagramia selatessani. Toisaalta tiedän, että se on erittäin typerää ja joskus minua oikein ärsyttää, kuinka kadehdin toisen ihmisen valokuvaustaitoa, meikkien onnistumista, ruumiinrakennetta tai elämäntilannetta. Meillä kaikilla on omat elämämme ja omat polut kuljettavina. Some paljastaa siitä ehkä yhden prosentin. Me kaikki yhtä lailla heräämme aamulla, menemme kouluun tai töihin, palaamme kotiin, siivoamme, laitamme ruokaa, pesemme hampaamme ja menemme nukkumaan. Sitä se arkielämä suurimmilta osin on. Toki omasta arjestaan voi tehdä tyydyttävää ja kauniimpaa monin eri keinoin ja se on oikein hyvä juttu. Mutta somen merkitys on liian suuri, jos alkaa kokea tärkeänä vain asiat, jotka näyttävät hyvältä fiideissä. Lääkkeeksi somekateuteen määrään vähemmän puhelinta ja enemmän oikean elämän seikkailuja.

Syvempi ja kipeämpi kateus on minulla viime vuosina kohdistunut toisten terveyteen. En kaunistele sitä yhtään, kuinka kadehdin terveitä ihmisiä. Joskus tekisi mieli ravistella heitä ja kertoa, että te ette ymmärrä, kuinka onnekkaita olette. Koska ei terve ihminen ymmärrä arvostaa terveyttään. Siihen ei tarvitse kiinnittää huomiota ennen kuin sen menettää ja se on luonnollista. Siksi välillä raastaa katsoa vierestä, kuinka ihmiset stressaavat lopulta niin turhista asioista ja vaativat itseltään ja elämältään liikaa. Ei kaikessa aina tarvitse olla täydellinen, eikä saavuttaa kuuta taivaalta. Joskus terve ihminen voisi pysähtyä ja nauttia elämästään, ymmärtää, kuinka onnekas on.

Sillä sitten kun on pakko pysähtyä ja maata päiväkausia sohvalla, kun ei muutakaan jaksa, ei pysty nauttimaan oikein mistään. Yrittää vain sinnitellä päivästä toiseen ja jaksaa ajatella, että paremmat ajat ovat tulossa. Kun kunto paranee ja jaksaa enemmän, on niin kiitollinen siitä, että aamulla sängystä nouseminen ei ole itkun vaativa suoritus, että voi jo nauraa aidosti, että pään sisäinen sumuverho raukeaa edes jonkin verran, että jaksaa käydä kokopäivätöissä. Silloin kiitollisuus täyttää mielen ja kateus väistyy. Minun ei tarvitse kadehtia ihmisiä, jotka jaksavat juosta viisi kilometriä, kun voin olla onnellinen siitä, että jaksoin pyöräillä neljä kilometriä. Lääkkeeksi tällaiseen kateuteen määrään vähemmän vertailua muihin ihmisiin ja enemmän keskittymistä oman kunnon ja voinnin parantamiseen.

Ihmissuhdekateus on myös varmasti tuttua monille. Se on sitä, että toisilla näyttää olevan niin paljon enemmän ystäviä, niin paljon onnellisempi perhe, niin paljon kauemmin kestänyt parisuhde. Tämä on näistä luettelemistani kateuden lajeista kaikkein karuin. Siihen liittyy niin paljon syviä tunteita ja monenlaisia kokemuksia. Jos on oikeasti yksinäinen, kateus ystävistä ja seurustelukumppaneista on raastavaa. Jos perheessä on vaikeaa, kateus muiden perhesuhteita kohtaan on paitsi surullista myös syyllisyyttä aiheuttavaa. Samoin tyytymättömyys seurustelusuhteeseen ja muiden perään haikailu.

Toiset ihmiset aiheuttavat meissä syviä tunteita ja kateus näissä asioissa on se, jonka tunnustaminen on kaikkein vaikeinta. Tähän lääkkeeksi voisi toimia keskittyminen omiin olemassa ihmissuhteisiin ja niiden hyviin puoliin. Aina kaikki voisi olla paremmin, mutta pitää osata myös ajatella, että kaikki voisi olla huonomminkin. Jos ja kun on rakkaita ihmisiä, heistä täytyy pitää kiinni ja heitä tulee arvostaa. Kun huomioi lähellään olevia ja luo hyvyyttä, jonka toivottavasti ihmiset laittavat kiertämään, saa itselleenkin hyvän mielen ja kateus toivottavasti hälvenee. Ja jos ystäviä tai seurustelusuhteita ole, pitää laittaa itsensä likoon valmiina kohtaamaan myös pettymyksiä, ja lähteä etsimään uusia ihmisiä eläämänsä.

Kateus on sitä, että vähättelee, mitä itsellään on ja arvostaa enemmän sitä, mitä toisella on. Kun keskittyy enemmän siihen, mitä itsellä jo on, eikä ajattelemiseen, mitä voisi olla, on varmasti paljon onnellisempi. Ja jos jonkin tietyn asian haluaa oikeasti omaan elämäänsä, täytyy avata ovi ja lähteä jahtaamaan unelmia. Mutta se kannattaa tehdä siksi, että itse haluaa niin, ei siksi, että muut tulisivat siitä kateellisiksi.

Toisten tyttöjen mietteitä kateudesta löytyy näistä linkeistä.

Anniina // Heli // Jenny // Sini