RiihiRock 2017

Heipodei! Näköjään taas pääsi syntymään pieni blogitauko, vaikka kirjoittaminen on kyllä ollut mielessä. Nyt pyrin käymään lähiakoina läpi kaikki aiheet, joista on tarkoitus kirjoittaa. Lähdetään liikkeelle toissa viikonlopusta, jolloin olin työvuorossa ja pääsin pienempien juttukeikkojen ohella tekemään juttua pihtiputaalaisesta festarista, RiihiRockista. Tapahtuma järjestettiin Elämäjärvellä tänä kesänä toista kertaa ja olin itse asiassa viime vuonnakin tekemässä rockista juttua. Kirjoitin silloin myös postauksen, joka löytyy täältä.

On kyllä ihan mahtavaa, että pienellä Pihtiputaalla järjestetään tämänsuuruinen tapahtuma. Yleisöä RiihiRockissa oli tänä vuonna 1 900 eli hitusen vähemmän kuin viime vuonna, mutta aika hieno luku kuitenkin 4 000 asukkaan kunnassa järjestyssä tapahtumassa. Tänä vuonna sää vain oli niin paljon huonompi, mikä varmasti näkyy kävijämäärissä.

Minä kamerani ja lehtiöni kanssa sekä äiti ja Antti saavuimme festareille viiden aikoihin, koska siihen mennessä olin saanut muut juttukeikat hoidettua ja puoli kuudelta esiintyi J Karjalainen, joka meitä festareilla kiinnosti eniten. Melkein koko Karjalaisen keikan ajan satoi vettä ja vaatteet kastuivat ihan kunnolla. Onneksi oli kuitenkin aika lämmin, ettei kastuminen siinä hetkessä haitannut niin paljoa. Eikä märät vaatteet estäneet nauttimasta musiikista ja hyräilemästä tuttujen kappaleiden tahdissa. Onneksi aurinko alkoi kuitenkin paistaa, kun J Karjalaisen jälkeen lavalle nousi hollantilais-suomalainen Town of Saints. Kepeän iloista indie-folkia soittava bändi ja sateen jälkeiset auringonsäteet nostivat hymyn huulille. Keikan jälkeen haastattelin bändin basistia, joka on kotoisin Pihtiputaalta.

Town of Saintsin esityksen jälkeen kuuntelimme Leevi and the Leavingsin kappaleita soittavan coverbändi LeeWingsin soittoa. Menimme melko lähelle lavaa kuulemaan bändiä, sillä Leevin kappaleet kiinnosti, mutta en osannut arvata kuinka kovaa menoa sieltä olikaan tulossa. Enemmän jo heviosaston puolelle kääntyvä rockmeininki ja Leevin tutut kappaleet iskivät ja kovaa. Keikka meni ohi hujauksessa ja mieluusti olisi bändiä kuullut enemmänkin.

  

Viimeinen kokonainen keikka, jonka katsoimme, oli Auroran esittämä. Ilta oli hämärtynyt ja alkoi olla aika kylmä, mutta silti reggaekeikka meni nopeasti. Harmi vain, ettei Aurora ole kovin taitava ja karsimaattinen esiintyjä. Kappaleensa artisti osaa laulaa hyvin, mutta välispiikit hän puhui kovin hiljaa, eikä saanut innostettua yleisöä kovinkaan hyvin. Muutenkaan en edes tiennyt kovin montaa kappaletta, mikä aina laskee keikkafiilistä. Tuttujakin biisejä oli pari ja niiden mukana oli kiva jammailla. Keikan jälkeen piti käydä autossa lämmittelemässä, koska tuli vilu. Pauli Hanhiniemi oli illan pääesiintyjä, mutta pitkän työpäivän käydessä loppua kohti iski väsy ja kylmyys, joten kävin vain nappaamassa kuvan Hanhiniemestä ja lähdimme pois.

Kaiken kaikkiaan oli oikein mukava ilta festareilla, vaikka sää olisikin saanut olla lämpimämpi. Hyvää musiikkiakin sai kuulla paljon, vaikka esiintyjälista ei etukäteen niin ihmeellisestä kuulostanutkaan. Parempi näin päin, että paikan päällä sai nauttia iloisista yllätyksistä! Tällaiset juttukeikat ovat toimittajan työssä parasta ja seura oli mukavaa, joten kyseessä oli oikein hyvin vietetty heinäkuinen lauantai. Saa nähdä rockaillaanko Elämäjärvellä taas ensi vuonna!