Jyväskylän Rakennusmessuilla

16.3.17

Sain tuossa jokin aika sitten JKL-blogien kautta yhteistyöpyynnön Jyväskylän Rakennusmessujen kanssa. Osallistuin tapahtuman viestintään Facebook- ja Instagram-päivityksilläni. Oli hauska tehdä nuo pienet sisustusaiheiset postaukset ja palkintokin oli oikein mukava. Sain kaksi vapaalippua messuille, kaksi lounaslippua sekä sisustuspallovalosarjan ja myöhemmin postin kautta lähetetään Sonja Lummen Tomaatti-kirja. Sattui niin sopivasti, että olimme viime viikonlopulle suunnitelleet tapaamista minun ja Antin äitien kanssa ja äiti jäi meille yöksi jo perjantaina työpäivänsä jälkeen niin pääsimme kolmestaan kiertelemään messuille. Näkemistä siellä kyllä riitti.


Suurin osa näytteilleasettajista edusti rakennusalaa. Pisteillä oli kattomateriaaleja, vesipumppuja, keittiöpaketteja, aurinkopaneeleja, takkoja ja vaikka sun mitä talon rakentamiseen liittyvää. Lisäksi oli useita porealtailta ja paljuja sekä tynnyrisaunaa ja grillikotaa. Kauhean ajankohtaisia nämä jutut eivät minulle ole ja kun monella pisteellä kysyttiin, onko rakentaminen tai asunnon ostaminen ajankohtaista niin naurettiin Antin kanssa, että ei näillä opintotuilla ehkä hetkeen. Kiinnostus meitä kohtaan taisi loppua saman tien, haha.


Ulkoporealtaita ja paljuja oli useammassa kohdassa esillä ja minähän ihastelin niitä kaikkia. Aloin leikilläni patistella äitiä ostamaan meidän mökin pihaan poreallasta. Reilu seitsemän tuhatta oli vissiin liian iso raha, kun ei allasta lähdetty mökille hankkimaan, hahaa.


Jonkin verran oli myös sisustusjuttuja esillä, mutta ne olivat lähinnä sisustussuunnittelupalvelujen aikaansaannoksia. Kivannäköisiä sisustusideoita niiltä pisteiltä kyllä löytyi. Puutarhapuolella taas oli juttua kasveista ja piharakennuksista. Pienempiä myytäviä oli ainakin sisustuspallobaarin valosarjat, puutarhapuolen kukkasipulit sekä designastiat, mutta hirveästi ei sisustusjuttuja ollut myynnissä. Eipä ainakaan tullut kulutettua rahaa, vaan sai keskittyä kaiken ihmettelyyn.


Kierreltyä aikamme kävimme syömässä Paviljongin yläkerrassa messubuffetissa ja sain onneksi kasvisruokaa, vaikka sitä ei listalla ollutkaan. Kahvien ja suklaiden jälkeen palailimme vielä messuosastoille, mutta pian olimme jo niin naatteja, että koti alkoi kutsua. Oli oikein hauskaa käydä tutustumassa messuihin ja ihmettelemässä, mitä kaikkea kodin tai asunnon rakentamisessa ja sisustamisessa voi ja pitää ottaa huomioon.

Oletko sinä käynyt viime aikoina jollain messuilla?

12 kommenttia:

  1. I love me-messuilla tuli käytyä syksyllä, ne on vähän sellainen jokavuotinen perinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, moni bloggaajahan käy niillä. :) Pitäisi itsekin päästä joskus!

      Poista
  2. Ulkoporeallas olisi ihana! Viettäisin kaiket kesät ja talvet siinä :)
    Näyttää mukavilta messuilta! Täytyy varmaan mennä ensi kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi! Sama täällä, tulisi vietettyä aikaa ihan liikaa siellä. :D Oli kyllä mukavat messut, suosittelen käymään! :)

      Poista
  3. Itseasiassa just tänään olin täällä Tampereella Liikunnan ja hyvinvoinnin ammattimessuilla! :D En ollut ihan kohderyhmää, sillä toi oli enemmänkin just niille ammattilaisille/muille yrityksille suunnattu tapahtuma, ja kävinkin siellä lähinnä moikkaamassa iskää. Mutta kyllä sieltä löytyi kotitreeneihin liittyen muutama ständi, ja pyörinkin sitten niissä. :') Kaikki sisustusmessut (+asuntomessut♥) ovat kyllä ihania, vaikka talohommelit ei ihan ajankohtaisia olekaan. :D Oma poreallas ois kyllä aikas jees. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki messut on kivoja, vaikka ei itse ihan kohderyhmää täysin olisikaan. :) Joo asuntomessut on kyllä ihan mahtavia, kunnon talokuume iskee niissä aina, vaikka ei ajankohtaista vielä vuosiin olisikaan oman talon hankkiminen. :D Poreallas kelpaisi kyllä.♥

      Poista
  4. Itsellä jäi messut harmikseni väliin. Ulkoporeallas olisi kyllä ihana, mutta kaava-alueella ok-talon pihassa sille ei oikein ole "suojaisaa" paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan se aika hankala, kun pitäisi olla kunnon katokset, ettei olisi vain sateen ja tuulen armoilla.

      Poista
  5. Poreallas kelpaisi tännekin! Harmi ettei meidän takapihalle mahdu edes paljua :( Ehkäpä vanhenpieni mökille sentään palju pian saadaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saatte sinne mökille paljun, sielläkin lilluminen on kyllä kunnon luksusta öisen tähtitaivaan alla. :)

      Poista
  6. Poreallas kelpaisi tännekin! Harmi ettei meidän takapihalle mahdu edes paljua :( Ehkäpä vanhenpieni mökille sentään palju pian saadaan :)

    VastaaPoista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground