Tiimipostaus | Itsetunnosta

4.2.17


On helmikuun ensimmäinen lauantai eli tuttuun tapaan tiimipostauksen aika. Tällä kertaa halusimme tyttöjen kanssa kirjoitella aiheesta, joka raapaisee vähän pintaa syvemmältä, nimittäin itsetunnosta. Muistelen joskus miettineeni, että voisin kirjoittaa tästä aiheesta blogin puolelle, mutta jostain syystä se on aina jäänyt. Nyt on sitten hyvä hetki blogitiimin inspiroimana istahtaa miettimään tätä aihetta.

Itsetunto on herättänyt minussa paljon ajatuksia, sillä aiemmin minulla oli todella huono itsetunto. Olin peruskoulussa joinain aikoina todella yksinäinen, minkä vuoksi ajattelin, että minussa täytyy olla jotakin vikaa, kun en pääse porukoihin ja jään aina syrjään. Siitä ajattelutavasta on ollut hyvin vaikea päästä irti, mutta vuodet ovat opettaneet kaikenlaista ja voisin tällä hetkellä sanoa, että minulla on aika hyvä itsetunto. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että olisin loistava esiintyjä tai saisin hurmattua kaikki puolelleni, vaan sitä, että minun on hyvä olla itseni kanssa ja tiedän, missä olen hyvä, missä huono ja millaisia ominaisuuksia minulla on. Itsetunto on mielestäni ennen kaikkea itsensä tuntemista ja sitä kautta hyväksymistä itsensä sellaisena kuin on. En todellakaan sano, että olisin itseeni ja kaikkiin osa-alueisiini koko ajan tyytyväinen, vaan välillä minulla on suuria vaikeuksia ymmärtää itseäni ja tapoja, joilla toimin. Välillä mietin ihan hirveästi, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat ja kärsin siitä. Parempi itsetunto vain estää jäämästä märehtimään niitä huonoja puolia ja auttaa siirtymään ajatuksissa eteenpäin.

Nuorempana olin todella ujo ja sisäänpäin kääntynyt. Välillä ihmettelen sitä, mikä sai minut sellaiseksi. Vieläkään en ole mikään maailman luontevin uusissa tilanteissa ja joskus tietynlaiset sosiaaliset tilanteet hirvittävät minua, mutta pääosin nykyisin nautin ihmisten seurassa olemisesta ja uusiin ihmisiin tutustumisesta. Nykyään minua enemmän ahdistaa esimerkiksi se, että opiskeluni ovat siinä vaiheessa, että minun pitää tehdä paljon hommia yksin, lukea ja kirjoittaa itsenäisesti. Yksin pakertaminen tuntuu todella raskaalta ja aina kun näen ihmisiä, saan heistä valtavasti energiaa. Onneksi minulla on kavereita, joiden kanssa voi istua kirjastolla tuntikausia. Luemme ja opiskelemme välillä, kun taas joskus unohdumme höpöttelemään pitkäksikin aikaa. Mutta eihän sitä työpaikoillakaan töitä tehdä koko aikaa ihan sataprosenttisesti, haha!


Olen mielestäni aina ollut tällainen eli nauttinut ihmisten seurasta, minulla oli vain jossain vaiheessa suuria vaikeuksia itseni ilmaisemisessa. Siksi olen tehnyt paljon työtä itseni kanssa, että olen saanut parannettua itsetuntoani ja ulosantiani. Yksi käännekohta tässä matkassani oli se, että yläasteella hylkäsin minua alapäin katsoneet "ystäväni" ja etsin uusia kavereita, joihin tutustuminen oli olennaisen tärkeää. Heidän seurassaan sain olla paljon enemmän oma itseni ja siitä lähtien olen aktiivisesti pyrkinyt olemaan puheliaampi, sosiaalisempi ja antamaan itsestäni enemmän sosiaalisissa tilanteissa. Kun sain hyvää sosiaalista palautetta näiltä ystäviltäni, sain myös lisää itseluottamusta.

Toinen olennainen harppaus tällä matkallani oli toimittajan työn tekeminen. Aloitin työssä lukiosta juuri valmistuneena 18-vuotiaana. Olin edennyt pitkän matkan sulkeutuneesta itsestäni, mutta silti edelleen pelkäsin uudenlaisia sosiaalisia tilanteita. Osasin melko hyvin puhua ihmisten kanssa, mutta esimerkiksi puhelimessa puhuminen sai minut kauhun valtaan. Pelkäsin, jos puhelin soi tai minun piti soittaa jollekin. Toki tähän liittyi myös epävarmuus työn sisällöstä ja siihen, mitä piti sanoa ja millaisia käytännöt olivat, mutta kyllä minua pelotti itse soittaminenkin. Naamatusten ihmisten kanssa jutteleminen ja haastattelujen tekeminen oli paljon helpompaa. Ensimmäinen työkesä oli aika hankala, kun jännitin työskentelyä niin hirvittävästi. Toisena kesänä oli paljon helpompaa ja jonain kesänä vain huomasin, että ei tämä enää olekaan niin vaikeaa ja ihmisten kanssa puhuminen on helppoa. Edelleenkin joskus tulee mystisiä en minä oikeasti osaa tehdä tätä hommaa tai mitä ihmettä minä sanon tuolle, kun teen töitä, mutta ne ovat onneksi hyvin ohimeneviä ajatuksia ja saavat minut lopulta vain nauramaan itselleni.

Yliopistossakaan en aina ole ollut niin menestyvä porukoihin pääsemisessä, mutta iän kartuttua ja ajattelun kehityttyä olen oppinut ymmärtämään, että jos en sovi jonnekin, kyse ei ole siitä, että minussa olisi jotain vikaa, vaan siitä, että ihmiset ovat erilaisia ja on parempi, ettei yritä väkisin mitään. Yliopistoaika on ollut minulle kullanarvoisen tärkeää, sillä minne ikinä olen mennytkin, pääosin ihmiset ovat olleet todella ihania ja avoimia ja olen saanut paljon uusia ystäviä. On ollut todella tärkeää, että olen saanut ihmisiltä vastakaikua ja sitä myötä olen saanut paljon lisää itseluottamusta.


Itsetunto on siitä hassu ilmiö, että kukoistaakseen se vaatii sekä työtä ja ajattelutapojen muutoksia itseltä, mutta myös vastakaikua itsensä ulkopuolelta. Ennen kaikkea täytyy toki oppia tuntemaan itsensä ja ymmärtää omia ominaisuuksiaan, mutta jos ulkopuolelta sataa koko ajan sosiaalista lokaa niskaan, on heikon itsetunnon vahvistaminen varmasti hankalaa. Toki jos on niin teräksinen sisimmässään, ettei tarvitse muilta hyväksyntää ollenkaan, on todella onnekas siinä mielessä, ettei tarvitse itsetunnon rakentamiseen muiden apua.

Työtä toki pitää tehdä itsekin omalla kohdallaan, sitä en todellakaan kiistä. Kuten todettua, itsekin olen tehnyt pitkän matkan tämän kanssa. Voisin listata muutaman jutun, jonka koen tärkeimpänä matkalla hyvään itsetuntoon.

* Älä syyttele itseäsi, vaan pyri ymmärtämään, miksi teet tai koet asiat jollakin tietyllä tavalla. Itsensä tunteminen ja ymmärtäminen ovat avainasemassa hyvässä itsetunnossa.
* Vie itsesi mukavuusalueesi ulkopuolelle. Mene juttelemaan uusille ihmisille, hae vaativaan työhön, aloita projekteja ja avaa suusi tilanteessa, jossa haluaisit vajota maan alle. Voin kertoa, että varmastikaan joka kerta vastassa ei ole onnistuminen ja takkiin voi tulla pahastikin, minkä ansiosta tuntuu hirveältä, mutta siitä sitä oppii. Kun epäonnistuu tarpeeksi monta kertaa, ei enää välitä ja sitten kun onnistutkin yrityksessäsi, fiilis on monin verroin parempi.
* Anna negatiivisten tunteiden tulla. Joskus hävettää, nolottaa ja turhauttaa ihan hirveästi, mutta entä sitten. Ota negatiiviset tunteet vastaan, minkä jälkeen anna niiden ajelehtia pois. Muista, että jos mokaat ihan ultimaattisesti, kukaan ei muista sitä kahta sekuntia pidempään kuin sinä itse. Ihmiset haluavat ajatella pääsääntöisesti toisista hyvää, eivätkä tiiraile suurennuslasin kanssa toisista virheitä. Sinä itse jäät märehtimään omia epäonnistumisiasi, ei kukaan muu.
* Karsi elämästäsi negatiiviset ihmiset. Jos joku "kaverisi" saa olosi tuntemaan epämukavaksi tai vähettelee sinua, heivaa hänet elämästäsi. Ihmissuhteet ovat sitä varten, että niistä saa voimaa ja energiaa. Jos sinulla ei ole hyviä ihmissuhteita, koita luoda uusia. Kenessäkään ei tulisi roikkua vain siksi, että pelottaa olla yksin tai ei ole ketään muitakaan. Muista, että sinä olet aina se tärkein ja jos joku ihminen ei arvosta sinua, hän ei ole sinun arvoisesi.
* Älä mieti, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat. Kukaan ei ole sellainen, josta kaikki pitäisivät. Kun itse tiedät, mitä teet, sinun ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat, koska sillä ei ole minkäänlaista merkitystä.
* Kehitä hyviä puoliasi ja hyödynnä niitä. Kun olet oppinut tuntemaan itseäsi yhä paremmin, tiedät missä olet hyvä. Kehitä näitä puoliasi ja hyödynnä niitä. Kun pärjäät jollain osa-alueella, huomaat, että onnistut muuallakin.
* Hyväksy itsesi. Jos et ole maailman sosiaalisin ihminen, joka ottaa johtajan roolin jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, hyväksy se. Jos et omista hyviä geenejä, joiden avulla voi saavuttaa pyykkilautavastan, hyväksy se. Taitoja voi oppia ja monissa asioissa voi mennä eteenpäin, mutta kukaan ei voi olla paras kaikessa. Ole ylpeä hyvistä puolistasi ja hyväksy heikommat puolet. Meissä kaikissa on paljon hyvää ja ripaus niitä huonompia juttuja, sillä täydellisyys on tylsää.

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka kuinka paljon, sillä olen miettinyt näitä juttuja elämäni aikana todella paljon. Kaikkein tärkeintä mielestäni on, että oppii tuntemaan itsensä ja hyväksymään myös ne huonommat puolet. Hyvä itsetunto on sitä, että on hyvä olla itsensä kanssa, missä ikinä onkaan. Ja kun on hyvä olla itsensä kanssa, vain taivas on rajana!

Alla olevista linkeistä löydät muiden tyttöjen ajatuksia itsetuntoon liittyen, käy ihmeessä lukemassa lisää tästä tärkeästä aiheesta!
Anniina // Heli // Jenna // Jenny // Jonna // Sini

10 kommenttia:

  1. Toi on niin totta kyllä mitä sanoitkin, että ihmissuhteiden tarkoitus on, että niistä saa voimaa ja hyvää mieltä. Sen tietyn ihmissuhteen vain joskus huomaa kuormittavaksi vasta kun saa rinnalle niitä toisenlaisia ihmisiä, jotka tuovat puolestaan sitä hyvää mieltä! On kyllä myös tosi tärkeää tuo, että uskaltaa mennä aina silloin tällöin sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle - saa ihan eri tavalla onnistumisen kokemuksia sillä tavoin. Mullakin uhkasi tulla tästä aiheesta kunnon kilometripostaus ja mietinkin vähän jos kirjoittaisin aiheesta joskus uudemman kerran kun sanottavaa tuntui olevan niin paljon! Hyvin oot kyllä tämän kirjoittanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen pitäisi olla! :) Onneksi on mahdollisuuksia tutustua uusiim ihmisiin ja löytää niitä itselle sopivia ihmisiä ja ystävyyssuhteita. :) Ja rohkaisen kaikkia kokeilemaan uusia juttuja, niiden ansiosta voi yllättyä positiivisesti!

      Poista
  2. Täällä kans toinen, joka ei oo oikein koskaan jostain syystä päässyt porukoihin sisään koulussa. Tai sit jos oon, niin en oo viihtynyt niissä ja oon ollut niissäkin se ulkopuolinen. Toisaalta nyt, kun miettii, niin ne ihmiset keiden kanssa ne porukat on olleet pystyssä on ollut niin erilaisia ja osa porukasta semmosia, jotka tykkäs tampata muiden päälle korottaakseen ittensä jalustalle. Heti, kun moisista pääsi eroon, niin oma elämänlaatu ja tosiaan itsetuntokin parani rutkasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On toisaalta harmi, että ei pääse porukoihin tai tunne oloaan niissä kotoisaksi, mutta toisaalta on parempi, että tunnistaa sen, millaisten ihmisten kanssa viihtyy, eikä ala muuttamaan itseään sen takia, että kuuluisi jonnekin. Se on vahvuutta, että tekee juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, eikä alistu sosiaaliselle paineelle. :) Kyllä niitä positiivisia ja itselle sopivia porukoita löytyy vielä!

      Poista
  3. Tosi hyvä teksti Krista, sää se osaat ilmasta itteäs niin hyvin! Jännä lukea tuosta, että oot ollut aiemmin ujo, kun mun mielestä oot aina vaikuttanut niin ulospäinsuuntautuneelta ihmiseltä, joka tulee kaikkien kanssa toimeen! Mutta itsekin oon ollut nuorempana tosi, tosi paljon ujompi, joten niinhän se vaan menee, että yleensä iän myötä sitä itsevarmuutta tulee lisää ja ihmisten kanssa uskaltaa olla rohkeampi ja oma itsensä.:)
    Hyvin kirjoitit myös tuosta, että kaikkien kanssa ei voi eikä tarvitse olla kavereita. Mua on usein harmittanut, jos oon huomannut, että joku ihminen ei välttämättä tykkkää mun seurasta ja oon alkanut etsiä itsestä "virheitä" mitä voisin muuttaa, jotta musta tykättäis. Jossain vaiheessa onneksi ymmärsin tuon, että ei kaikkien kanssa tarvitse kaveerata ja aloin myös löytämään enemmän itseni kaltaista seuraa :)
    Tulipas tekstiä, tää aihe saa kyllä tosiaan ajattelemaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista! Niinpä, iän myötä se itsevarmuuskin karttuu ja kuten sanottua, olen tehnyt kovasti töitä itseni kanssa, että olen päässyt epävarmuudesta eroon. Hyvä, jos se on tuottanut tulosta. :D

      Joo todellakaan kaikkien kanssa ei tarvitse olla kaveri! Toisaalta pitää olla sitä omaa vahvuuttakin, että pystyy irrottautumaan vääränlaisista ihmisistä, joiden kanssa ei ole yyvä olla. Onneksi niitä samanlaisia ihmisiä ja porukoita löytyy, ainakin nyt YKP-porukoissa ja Mitä-verkostossa saa olla oma itsensä.<3

      Hyvä, että teksti sai ajattelemaan! :)

      Poista
  4. Ihana Krista! <3 Toimittajan työ (tai varmaan moni muukin työ!) on kyllä hyvä koulu. Mulle yks isoimmista oivalluksista oli se, että virheetkin kuuluvat työhön - joskus joutuu tekemään oikaisun, eikä se tarkoita, että olis kaikin puolin huono toimittaja ja huono ihminen.

    -Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Ilona! <3 Työ on kyllä hyvä opettaja monessakin asiassa! Mä kans muistan, kun jouduin kirjoittamaan ensimmäisiä oikaisuja. Tuntui, että on maailman surkein toimittaja, eikä osaa mitään, mutta ajan myötä sitä tosiaan oppii, etteivät virheet maata kaada. :)

      Poista
  5. Tämä oli erinomainen kirjoitus! Luin monia otteita poikaystävälle ääneen ja tuumimme yhdessä, että "juuri näin se on!" :) Blogisi ulkoasu on myös nyt todella kiva.

    - Jannika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos ihan hirmuisasti! <3 :) Kiva, että teksti herättää samaistumisen tunteita! :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground