Simaa ja hattaraa

1.5.15

Epäkronologisuus on kivaa ja nyt on vappu, joten katsellaan tämän viikon meininkejä ennen pin up -viikonlopun seikkailuita.


Keskussairaalantiellä, meidän kotikadulla on aivan ihana lampi. Kaikkien parasta siinä on se, että siellä uiskentelee, rääkkyy ja lentää lintuja vaikka kuinka paljon. Tiistaina oli aivan ihana sää, joten päätimme lähteä pienimuotoiselle piknikille lähilämmelle.


Joimme itse tehtyä simaa, joka onnistui tällä kertaa sekä söimme tortillasipsejä.


Lammella oli ainakin puluja, sorsia, lokkeja ja naakkoja. Viskelimme vanhaa leipää ja tortillasipsien murusia linnuille ja osa innostui niistä, kun taas sorsat hörppivät mieluummin mutalammikosta ravintoa itselleen.


Keskiviikkona alkoi sattua kurkkuun melko lailla pahaenteisesti ja eilen alkoi olla jo ihan hyvä flunssa. En suostunut kuitenkaan jäämään sänkyyn, vaan niistin nenäni, join teetä, laitoin haalarit päälle ja olin lopulta koko illan meiningeissä mukana. Aluksi menin kirkkopuistoon, jonne porukkamme pikku hiljaa sitten kerääntyi. Koska ulkona oli melko lailla kylmä, lähdimme meille istuskelemaan, pelaamaan juomapeliä, syömään sipsejä ja koristelemaan kasvojamme.


Sekä haalareita. Moonan ihana kuuttipiirros on ihana. Meikä ompeli kuutille sydämen!


Moonan inspiroimana me viisi urhoollisinta lähdimme Monnarin pihassa olevaan tivoliin. Olemme Antin kanssa jo vaikka kuinka kauan ihailleet maailmanpyöriä sun muita ja nyt viimein päästiin huvittelemaan. Yläilmoissa piti ottaa selfie.


Ja koska tivolista oli kyse, oli pakko hommata hattaraa. Hurjimmat laitteet jäivät flunssan ja hiipivän väsymyksen takia väliin, mutta oli hauska pyörähtää tivolialueella. Antin oli suunnitelmissa mennä kliseisesti voittamaan mulle iso pehmosammakko, mutta juuri kun olimme ostamaisillamme lippua, meni kassa kiinni ja palkinnot jäivät hyllyille. Ei auttanut kuin kömpiä kotiin ja nukkumaan. Ihan hyvä, sillä kuume taisi lopulta päivän touhujen jälkeen nousta. Mutta se oli kaiken väärti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground