Kesä on mennyttä. Sen näkee lämpömittarin lukemista ja Korpin kalenterista, jonka mukaan ensi viikolla alkaa luennot. Tällä hetkellä on sekä hirveän haikea, kamalan innokas että melko lailla hämmentynyt olo. En oikein meinaa tietää, kuka olen ja mitä tulen tekemään ensi vuoden ajan.
Sen ainakin tiedän, että olen keliaakikko. Viime aikoina on siis selvinnyt koko loppuelämään vaikuttavia asioita. Tästä eteenpäin vehnä ja muut kotimaiset viljat ovat minulta pannassa. Olen nyt jonkin aikaa ollut tällä uudella, ehdottomalla ruokavaliolla. Se on auttanut väsymykseen, josta aiemmin valitin täällä blogin puolellakin ja muutenkin olen huomannut kehossani positiivisia muutoksia. Silti edessä on vielä tutkimuksia, joissa on pyrkimyksenä selventää täysin, mikä massuani riivaa. Ne vähän hirvittävät, mutta jos niistä saa avun tähän ihan liian pitkään jatkuneeseen väsymykseen, rohkaisen itseni kohtaamaan haasteen. Vaikka gluteeniton ruokavalio tuntui aluksi suurelta helpotukselta ja mahdolliselta ratkaisulta väsymykseen, ei se siltä ajan kuluessa aina tunnu. Eilen kohtasin oman pääni sisäisen kriisin asian kanssa: mitä nopeaa ja helppoa syödä darrapäivänä, kun ruoanlaitto ei todellakana innosta. Pizzat, hampparit, hodarit, valmislihapullat ja -pihvit on kiellettyjä. Toisaalta olen onnellinen, että nyt ruokavalioon on pakko kiinnisttää huomiota, eikä edellä mainittuja eväitä tule laiskuuksissana ostettua, mutta sillä hetkellä tuli niin erillinen olo. En saa syödä tätä, tätä enkä tätäkään! Jatkossa varmasti tullaan siis kuulemaan keliakiajuttuja ainakin jossain muodossa täällä bloginkin puolella.
Opiskelujen parissa en sen sijaan osaa sanoa, kuka minä tällä hetkellä olen. En aio opiskella enää suomen kieltä, vaan kesäisten kriiseilyjen jälkeen päädyin siihen, että yhteiskuntapolitiikka on se oppiaine, jota haluan opiskella - myöhemmin toivottavasti pääaineena. En kuitenkaan ole vielä yhteiskuntapolitiikan opiskelija, mutta toisaalta en koe kuvaavaksi kertoa olevani suomen kielen opiskelija. Pieni murhe kai tuo suurempien rinnalla, mutta kyllä siitäkin huolta saa aikaiseksi pimenevän syksyn kourissa. Olen kuitenkin hyvin iloinen siitä, että kandintutkinto on takataskussa, joten voin nyt keskittyä rauhassa niihin opintoihin, joita oikeasti haluan tehdä sekä viettää vapaa-aikaakin hieman enemmän. Se, jos mikä, on tärkeää. Luentoja on kuitenkin niin vähän, etten usko, että saan stressiin ja kiireeseen tottuneen meikäläisen aikaa kulumaan tarpeeksi tehokkaasti. Sen takia olen miettinyt töiden ottamista, vakavamman valokuvaamisen aloittamista ja uusia harrastuksia. Katsotaan nyt, kuinka kaikki lähtee kulkemaan. Töidenkään saaminen kun ei ole niin helppoa.
Tämä blogi on aina kesäisin täynnä elämää ja kuvia, mutta sitten kun siirryn Jyväskylään, alkaa aika juosta aina ihan omaa vauhtiaan ja blogi jää. Tähän tahdon tehdä muutoksen ja jatkossa pyrkiä olemaan aktiivisempi täällä, kun opiskelujenkaan parissa ei niin kovin kiirettä ole. Viime viikkoina postausintoa ei vain ole ollut, sillä päivät ovat koostuneet seuraavanlaisista aktiviteeteista: tavaroiden pakkaaminen, autolla ajaminen, tavaroiden purkaminen, siivoaminen, tavaroiden järjestely sekä True Bloodin ja Himymin katsominen. Näin ollen kovin hohdokasta kuvamateriaalia ei minulla ole. Instagramista löytyy kakkukuvia vaikka muille jakaa, mutta nyt ei ole niiden aika. Odotan innolla, että saan kirpparille vietävät kamat myyntiin ja laittamaan kämpän lopullisesti kuntoon, jotta voin kuvailla uusia sisustusjuttuja!
Ja niin, se kesä. Viime kesä oli hirveän ristiriitainen. Oli hirveän hauskoja tapahtumia ja reissuja, jotka ovat niin ihania, että sydäntä puristaa, kun miettii, että on saanut olla semmosissa osallisena. Ylppäriviikonloppu töineen, kaverin valmistujaiset, munchkin-illat, Saksan reissu, ala-asteen pihalla leikkitelineissä riehuminen, Ilosarirock, kandijuhlat, Elastisen keikka ja töiden jälkeen tehty Suomen ympärimatka. Toisaalta taas kesä oli hirveän rankka, koska olin melkein koko ajan niin kovin väsynyt ja voipunut, enkä tiennyt ollenkaan mistä oli kyse. Otin sairauslomaa pariin otteeseen, itkin joinakin iltoina itseni väsymyksen vuoksi uneen ja vaelsin liian monta päivää päänsisäisessä sumussa, jolloin tuntui, etten saanut otetta oikein mistään. Näiden seikkojen vuoksi työnteko tuntui välillä suurelta kärsimykseltä ja tuskalta: kun pääsin kotiin, menin vain sänkyyn, kun en muutakaan jaksanut. Siksi tuntuu, että kaikkien aikojen hellekesä meni joiltakin osilta kohdallani hukkaan. Mutta elämä on elämää, eikä sitä kannata alkaa murehtimaan. Edelliseen blogiini tein syksyn alulla kollaasin kesärientojen kuvista, mutta koska en vieläkään ole mikään energiapommi, ei minusta tunnu tällä hetkellä siltä, että haluaisin sellaista koota. Tälläinen höpöttelypostaus on nyt luontevampi.
Toivon, että energiani palautuvat piakkoin ja saan intoa kuvata ja blogata, vaikka syksy pimeneekin koko ajan. Huomiselle on ainakin alustavasti suunniteltu pientä kuvauskeikkaa erään neitosen kanssa. Toivotaan, että palailen tänne siis seuraavalla kerralla hieman kuvakkaamman postauksen kera!
Hyvää sykyä ja voimia kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun suuresti kommentistasi!