Uusi ihanuus

19.10.16

Nyt oli pakko tulla kertomaan teillekin, mitä menin tekemään maanantaina. Olin viikonlopun ahkerasti töissä, joten ajattelin maanantaina vähän tuhlailla. Nimittäin olen pidempään jo tuskaillut, kuinka huono tällä hetkellä suurimman osan kuvausajastani käytössä oleva kittiputki onkaan.


Joten nyt olen uuden Canon EF 50mm f/1.8 STM -objektiivin onnellinen omistaja! Olen tästä hankinnastani niin innoissani! Nyt on taas uutta intoa valokuvaamiseen, kun on kunnon putki käytössä. Tuo 1.8-arvon aukko on jotain niin siistiä entiseen 4.5 verrattuna! Ainoa hankaluushan tuossa on kiinteä 50 mm:n polttoväli, mutta en anna sen häiritä, vaan nautin täysillä putken valovoimaisuudesta.

Putken ostin Ylivieskan Kärkkäiseltä. Olimme alun perin menossa Kärkkäiselle, mutta halusin ensin käydä metsästämässä putkea Gigantista ja Prismasta, joissa molemmissa oli ihan surkea objektiivivalikoima. Olisi vain pitänyt suoraan mennä Kärkkäiselle, sillä sieltähän tuo ihanuus sitten löytyi. Hintaa sillä oli 139 euroa, mikä ei ollut paha siihen nähden, että netistä halvin hinta, jonka postikuluineen löysin oli noin 131 euroa. Mieluummin ostan aina kivijalkakaupasta.

Tuo ylläoleva kuva on vähän suttuinen, kun otin sen puhelimella, mutta halusin kuvan koko uudesta vakiokuvausvarustuksestani. Tuo uusi putki kun on niin pienikin verrattuna siihen kittiputkeen, että on myös paljon helpompi kantaa kameraa nyt mukana. Tämä on rakkautta. ❤

2 kommenttia:

  1. Voin niin samaistua! :) Mulla on samainen linssi ollut käytössä nyt tämän vuoden enkä vaihtaisi! Iso kittiputki on tosiaan ihan hyvä jos kuvaa sisätiloissa tai jos tarvitaan zoomia, mutta harvoinpa sitä tulee nykyään enää käytettyä. Kiinteään polttoväliinkin tottui nopeasti. Hintaansa nähden tämä on kyllä tosi jees objektiivi, joten mukavia kuvaushetkiä sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti kiinteään polttoväliin tottuu nopeasti! Eikä sillä ulkona kuvatssa niin merkitystä olekaan, sisätiloissa vaan tosiaan on vähän hankalampi, mutta tuleekin todella harvoin sisällä kuvattua mitään järkevää. Todella hyvä hinta tässä kyllä siihen nähden, mitä saa vastineeksi! Kiitos paljon! :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground