Tytöt Rollossa

4.8.15

Minä ja Outi istuimme toissa perjantaina iltaa Outin alkaneen loman kunniaksi. Hänellä ei ollut vielä oikein lomasuunnitelmia, joten illan kuluessa sellainen alkoi kehkeytyä. Lähtisimme moikkaamaan Hennaa Rovaniemelle.


Idea oli aivan paras, toteutuksessa ei mitään järkeä. Niinpä lähdimme keskiviikkoyönä neljän aikaan Onnibussilla matkaamaan pohjoiseen päin. Odottelimme Oulussa viisi tuntia ja sen jälkeen pääsimme kolmeksi tunniksi istumaan junaan. Kun olimme perillä, väsymystaso oli melko korkea. Siinähän sitten kuitenkin piristyttiin ja Hennan yllyttäminä korkkasimme tölkit ja vietimme hauskimman baari-illan pitkään aikaan.


Torstaina energiaa ei sitten juuri ollutkaan. Nukuimme melkein koko päivän ja illansuussa heräilimme, söimme ja lähdimme kaupoille. Minun puolestani kaupoilla ei olisi tarvinnut käydä, mutta kun kaverit halusivat, niin pitihän sitä lähteä mukaan. Tämä ei tiennyt hyvää minun vaateostokiellolle. Loppuilta kului surkeaa komediaa katsellessa ja sille nauraessa.


Perjantaiaamuna olimme jo virkeämpiä löhöily- ja shoppailupäivän jälkeen ja lähdimme Napapiirille. Muistan hämärästi paikan, sillä olen käynyt siellä joskus pienenä.


Kävimme ihailemassa Napapiirin liikkeiden tarjontaa. Kaikki oli hyvin suomalaista - oli Iittalaa ja Marimekkoa, ametistikiviä, matkamuistoja ja joulutuotteita.


Myymäläkierroksen jälkeen menimme moikkaamaan Joulupukkia. Vähän taisi tyttöjä jännittää.


Joulupukin kammarissa vierailun jälkeen päätimme käyttää kolean heinäkuisen päivän hyvin ja mennä Santaparkiin, kun jouluisiin tunnelmiin oli jo päästy. Pääsymaksu oli puolet talviajan hinnoista eli 17,50 euroa, eikä porukkaa paljon näkynyt. Kävimme lumikuningattaren jäähuoneeseessa istumassa jäisellä valtaisuimella sekä rekiajelulla. Muuta meidän ikäisillemme ei paikalla oikein ollut, mikä oli pienoinen pettymys.


Illalla kävimme syömässä Kauppayhtiön Pure Burgerissa massut täyteen hampparia ja illalla oli taas juhlan paikka. Viimeinen ilta yhdessä vähään aikaan.

Lauantaina iltapäivällä pakkasimme tavaramme ja lähdimme matkaamaan kohto Jyväskylää. Matkassa meni kahdeksan tuntia ja usko perille pääsyyn oli koetuksella useampaan otteeseen. Reissu oli oikein mainio, mutta olen niin onnellinen, että olen nyt kotona. Ihan rauhassa. Tuollaisesta hauskanpidosta toipuminen vie aikansa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground