8 vinkkiä vähemmän positiiviseen ajatteluun

Netti ja blogit ovat pullollaan hyvän mielen oppaita, vinkkejä positiiviseen ajatteluun ja asenteen muuttamiseen. Välillä kaiken tämän keskellä tuntuu siltä, että mitään oikeita ongelmia ihmisillä ei ole, vaan ainoastaan vääränlaista suhtautumista, jonka voi helposti muuttaa. Kaiken pahan kun voi karkottaa hymyllä ja positiivisilla ajatuksilla. Hyvä lisää hyvää ja elämä on matka, jonka lopussa kiitos seisoo ja sitä rataa. Tämä on mielestäni erittäin haitallinen ja kuluttava puhetapa.

Nykyajassa elävä länsimainen ihminen, jolla on kohtuullinen toimeentulo, katto päänsä päällä ja ihmisiä ympärillään on maailman mittakaavassa todella onnekas. Ja se on totta, meillä on hyvin paljon kaikenlaista, mikä ei ole saatavilla suurimmalle osalle maailman ihmisistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meillä voisi olla oikeita ongelmia. Ongelmat toki saattavat olla hyvin erilaisia kuin toisella puolella maailmaa. Mutta ne ovat silti vakavia, haitallisia ja raskaita kantaa. Tätä ei tulisi unohtaa. Ensimmäinen vinkki onkin: hyväksy, että sinulla ja muilla ihmisillä voi olla ongelmia ja suuria haasteita elämässä.

Positiivisen ajattelun korostaminen mielestäni hautaa alleen kyseisen faktan. Sen, että meilläkin voi olla oikeita ongelmia, joita ei ratkaista hymyllä ja kiitollisuuspäiväkirjan pitämisellä. Sen, että välillä meidän elämä on oikeasti todella hankalaa ja raskasta. Toki joku voi olla oikeasti niin onnekas, ettei ole kokenut elämässään juurikaan vastoinkäymisiä, mutta uskaltaisin väittää, että suurin osa meistä on kokenut erittäin hankalia vaiheita elämässään. Tässä ei kuitenkaan ole olemassa mitään objektiivista mittaria, jonka mukaan mitata näitä ongelmia. Jonkun ongelma saattaa tuntua toisesta pieneltä, vaikka se olisi kantajalleen todella raskas. Toinen vinkki on: älä vähättele toisen ongelmia.

Tämä on mielestäni osa koko ongelmaa: toisen näkökulmaan ei osata asettua ja toisen ongelmia vähätellään. Myöskään jos itsellä ei ole kokemusta jostain tietystä ongelmasta, siihen ei osata suhtautua oikein. Mikään ei kauheampaa kuin toisen ongelmien vähättely ja muka-hyvien neuvojen antaminen. Esimerkkinä omasta elämästä voin nostaa tähän murskaavasta väsymyksestä kärsimisen, johon etsin luonnollisesti apua lääkäristä. Erikoislääkärin neuvo asiaan oli otahan itseäsi niskasta kiinni ja käy vähän lenkillä. Voi kuule. Ihan kuin en olisi jo kokeillut tämän tason itsehoitomenetelmiä miljoonaan kertaan. Nämä "vinkit" eivät auta ketään ja tuntuvat saajasta nöyryyttävältä. Kolmas vinkki kuuluukin näin: älä neuvo toisia ihmisiä asioissa, joista et tiedä mitään.

Toisen näkökulmaan asettuminen olisi monessa kohdassa oikein tervetullutta. Empatian osoittaminen esimerkiksi kuuntelemalla on erittäin hyvä keino huomioida toista ihmistä. Aina ei välttämättä tarvitse sanoa mitään, eikä kaikkea tarvitse kääntää positiiviseen ja yrittää ajatella valoa tunnelin päässä. Joskus se, että toinen ymmärtää sinua ja hyväksyy sen, että kaikki menee päin honkia ja sanoo sen ääneen, voi auttaa hyvin paljon. Neljäs neuvo on: kaikesta ei tarvitse nähdä niitä positiivisia puolia.

Positiivista ajattelua ja oman asenteen merkitystä korostava puhetapa vahvistaa nykyään vallalla olevaa individualismia. Sitä aatetta, jonka mukaan jokainen on vastuussa omasta elämästään ja onnestaan, elämän vastoinkäymiset ovat itsestä kiinni ja että yksin pärjääminen on tavoiteltava asia. Menestyneet ihmiset kertovat ansainneensa itse kaiken ja epäonnistunutta osoitellaan sormella. Mitäs meni tekemään huonoja valintoja elämässään. Kaikki ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Me emme voi valita kaikkea tiellemme tulevaa itse, eikä valintoja voi tehdä aina vapaasti. Muilla ihmisillä ja olosuhteilla on paljon merkitystä siihen, millaisia vaihtoehtoja on saatavilla, eikä kaikki ole yksilöstä kiinni. Viides neuvo onkin: tiedosta ympäröivät olosuhteet ja niiden merkitys omaan elämääsi.

Positiivisuuteen ja hyvään keskittyminen estää myös näkemästä ympärillä olevia epäkohtia. Ilmastonmuutos ei katoa keskittymällä muihin asioihin ja eriarvoistumisen lisääntyminen ei ole mitätön ongelma, vaikka se ei sinua henkilökohtaisesti koskettaisikaan. Päänsä hautaaminen vaaleanpunaiseen pumpulihöttöön estää terveen vihaisuuden maailman epäkohtia kohtaan ja toiminnan paremman tulevaisuuden puolesta. Kuudes neuvo on: älä sulje silmiäsi maailman epäkohdilta.

Negatiivisuudessa vellominen ei tietenkään ole hyvä, mutta ei myöskään turha optimismi. Jos esimerkiksi joku ihminen käyttäytyy sinua kohtaan huonosti tai aistit, että hän ei arvosta sinua, kannattaa silloin luottaa omiin tuntemuksiin ja tehdä asialle jotain. Liian suopea ja toiveikas ajattelu ei tee hyvää, vaan altistaa pettymyksille aina uudestaan. Seitsemänneksi ehdotankin: hyväksy myös epämiellyttävät asiat, joiden kohtaaminen on vaikeaa.

Huonojen juttujen nieleminen ja mielen perukoille painaminen ei ole pidemmällä tähtäimellä hyväksi mielenterveydelle. Välillä tunteiden pitäisi päästä valloilleen ja myös negatiivisuudelle antaa aikaa. Näistä negatiivisistakin tunteista pitäisi pystyä kertomaan myös muille ihmisille. Elämä on aika pinnallista ja raskasta, jos koko ajan pitäisi olla positiivinen läheistensäkin lähellä. Viimeinen neuvo on: hyväksy omat tunteesi ja kerro välillä myös muille, kuinka ahdistaa, ärsyttää ja suututtaa.

Näiden neuvojen tarkoituksena ei ole kehottaa ajattelemaan kaikesta pahimmalla mahdollisella tavalla ja vaipumaan synkkyyteen, vaan hyväksymään myös ne negatiiviset jutut ja tuntemukset ja antamaan tilaa myös niille. Kuten edellisessäkin postauksessa sanoin, elämä ei ole aina hauskaa ja kivaa, eikä sen tarvitsekaan olla. Laadin nämä ohjeet myös siksi, että haluaisin ihmisten olevan aidompia. Ei sosiaalisessa mediassakaan aina tarvitse esitellä vain niitä elämän parhaita hetkiä, vaan välillä voi kertoa myös huonoista jutuista. Minua ainakin alkaa ahdistaa, jos kaikki esitetään jatkuvasti ihanana ja täydellisenä, koska ei kenenkään elämä ole jatkuvasti niin mahtavaa.

Toivoisin myös, että ihmiset osoittaisivat enemmän myötätuntoa silloin kun toisella on vaikeaa. Haluaisin, että vaikeuksiin suhtauduttaisiin myös realistisemmin elämän heittäminä haasteita, eikä henkilökohtaisina epäonnistumisina. Aina ei tarvitse löytää oikeita sanoja, jotka pyyhkivät murheet pois, vaan välillä voidaan hyväksyä se, että nyt menee huonosti. Itse ainakin olisin välillä kaivannut tällaista hyväksyvää ymmärrystä. Annetaanhan siis armoa sekä itsellemme että toisillemme.

Näidenkin vinkkien perimmäisenä tarkoituksena kun on kuitenkin sen hyvän olon tavoittelu, hieman eri kautta vain.