Muutoksia

26.4.18

Hola kaverit! Onko siellä ruudun toisella puolella enää ketään? Mun elämä on ollut kaaoksessa niin monella tasolla viime viikot, että hyvä kun on kaikesta selvinnyt. Siksi blogiin kirjoittelu on jäänyt, mutta siitä en ota stressiä, kun sitä stressattavaa on muutenkin vaikka muille jakaa.


Haluan nyt avata tänne blogin puolelle hieman, mitä kaikkea tässä on ollut meneillään. Opinnot etenevät hitaasti mutta varmasti kohti loppuaan ja olen muuttamassa Vantaalle. Omaisuus vietiin Myyrmäessä sijaitsevaan kaksioon jo pari viikkoa sitten ja minä menen perässä, kunhan saan hommat Keski-Suomessa pakettiin. Olen nyt asustellut ystäväni Idan olohuoneessa, kun Pellonreunassa ei juuri tavaraa enää ole. Antti tulee perjantaina Jyväskylään ja siivoamme yhdessä kämpän ja sunnuntaina jätän avaimet asunnolle. Sen jälkeen olisi luvassa vapun juhlintaa, kirjatentin tekeminen ja viimeinen graduseminaari. Sittenpä alkaisi kaikki Jyväskylässä tehtävät asiat olemaan valmiina. Ensi viikon perjantain seminaari on viimeinen kontaktiopetustapaaminen yliopistolla. Sen jälkeen on vain selvitettävä pari asiaa ja kirjoitettava tutkimusraportti ja gradu loppuun, jotta viimein valmistuisi. Niin vähän, mutta kuitenkin niin paljon tehtävää.


Tein helmikuussa postauksen mahavaivoista ja niiden kanssa onkin tässä ollut aikamoista taistelua. En ala sitä prosessia sen tarkemmin kuvailemaan, mutta monta lääkärikäyntiä, kaksi tähystystä ja lääkekuuri on takana ja viimein maha on tavanomaisessa kuosissaan. Sairastinpa tuossa viikon mittaisen päänsärynkin niskajumien vuoksi, joten kaikkea pientä mukavaa arkea haittaavaa kremppaa tässä on ollut. Siksi opinnot eivät ole aina edenneet niin nopeasti kuin olisivat voineet. Mutta tällaista minun elämäni sairastelujen kanssa on ja se pitää oppa hyväksymään. Onneksi nyt on vointi parempi, mitä nyt väsymys meinaa vaivata kaiken touhotuksen vuoksi. Pääasia on kuitenkin se, että olen saanut asioita tehdyksi.


Muuttourakan yhteydessä teimme päiväreissun Tallinnaan muuttoporukan kanssa. Se oli minun vähäiset voimani huomioon ottaen aika raskas reissu, mutta toisaalta oli kyllä hauskaakin. Tämän postaukset kuvat ovat tuolta reissulta, kun yritin edes vähän nappailla kuvia sieltä täältä.


Kävimme reissulla syömässä Telliskivessä F-hoonessa. Kyseisessä vanhaan tehdasrakennukseen perustetussa ravintolassa olen käynyt aiemminkin ja hyvää ruoka oli jälleen. Alkupalaksi söin vuohenjuustoannoksen, jossa oli rucolaa ja punajuuripestoa ja se oli niin hyvää! Risotto lihapalojen kanssa oli myös oikein maukasta, mutta lihat hämmensivät minua, koska tarkoitus oli syödä kasvisversio. Tilatessa en kuitenkaan älynnyt, että samasta ruoasta oli lihaversiokin tarjolla. Olipahan ainakin ruokaisa annos!

Sellaista kuuluu tänne. Mites teidän kevät on edennyt?

2 kommenttia:

  1. Nice to have you back! :) Ois kiva kuulla täällä ajatuksia muutosta ja asumisesta siellä etelässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toki kerron niistä sitten, kun pääsen sinne asustelemaan. :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground