Oma pieni elämä

Nyt on torstai. Mitä olen tehnyt tällä viikolla? Minä olen ollut kahdella luennolla, opetellut taittamaan Windowsilla, itkenyt, syönyt Pancho Villan jättimäisen hampurilaisaterian kahden tärkeän kanssa, vieraillut ensimmäistä kertaa painotalossa, nauranut, lukenut epämiellyttäviä tunteita herättävän runokokoelman, katsonut stand up –esityksen, tuskaillut kandin kanssa, lukenut Helsingin Sanomia nauraen asuinkaverini kanssa taittovirheille, kävellyt lempeässä pimeydessä toisen kainalossa pakkasesta kimaltelevan maailman poikki, jättänyt ranskan kurssin kesken, keikkunut tankotanssitunnilla ensimmäisen ja viimeisen kerran, keskustellut, syönyt kahdesti pizzaa yliopistolla, nukahtanut toisen viereen, analysoinut kuvaa ja tekstiä, ajanut pyörällä monia monia kilometrejä.

Sellaista se on, arkielämää. Yhtä aikaa niin tavallista, harmaata ja tylsää - ja tunteikasta, raastavaa ja jännittävää. Tätä me teemme päivästä toiseen; elämme elämäämme ja teemme asioita, joita haluamme ja joita pitää. Se on meille itsellemme elämää suurempaa, paljon ajatuksia, suuria tunteita. Yhden pienen ihmisen elämä. Jossain se on vain numeroita: saldo pankkitilillä, opintopisteitä rekisterissä, paino vaa’alla, numero kännykän muistissa.

Mutta minulle se on paljon. Oma elämäni. Ja nyt kun näin pysähdyn miettimään, minä olen hirveän onnellinen.