Lokakuun positiiviset

3.11.17

Lokakuu oli voinnin kannalta paras kuukausi vähään aikaan ja se vaikuttaa luonnollisesti koko oloon ja eloon, joten voi hyvillä mielin sanoa, että lokakuussa oli paljon positiivista! Ahkeran opiskelun ja hommien hoitamisen lisäksi tein paljon kaikkea kivaa, joten kuukausi oli kaikin puolin oikein onnistunut. Mennäänpä sitten tarkemmin niihin mukaviin juttuihin!


☆ En todellakaan meikkaa joka päivä kun menen yliopistolle, vaan menen tämän asian kanssa täysin fiilispohjalta. Silloin kun jaksaa meikata, se piristää sitten sitäkin enemmän. ☆ Pikkuveljeni tyttöystävineen kävi hakemassa yhden lukiokirjan Jyväskylästä ja samalla vietettiin vähän iltaa ja mentiin katsomaan elokuviin Se. Leffa ei ehkä ollut paras mahdollinen, mutta ilta oli oikein mukava. ☆


☆ Meidän Mitä-verkosto on kasvanut syksyn mittaan ja on ollut ihan mahtavaa päästä tutustumaan uusiin tyyppeihin, jotka on kiinnostuneita samoista aiheista kuin itse on. Vietimme hengailuiltaa ja katsoimme The True Cost -dokkarin myöhempää tapahtumaamme silmällä pitäen. Ilta venyi pitkäksi herkkujen ja keskustelun äärellä. Ihan parasta. ☆ 


☆ Opiskelusyksyyn kuuluu erottamattomasti Kauppakadun approbatur ja taas sitä mentiin. Meikäläinen osallistui tapahtumaan jo kuudetta kertaa ja nyt sitä ollaan kaksinkertainen übertohtori. Näiden tyyppien kanssa oli niin hauskaa seikkailla pitkin Jyväskylää. ☆


☆ Antti oli käymässä Jyväskylässä approviikolla. Samaisena viikonloppuna sain lomarahat kesätöistä ja Antti oli aiemmin auttanut minua parissakin jutussa, joten tarjosin meille ateriat Revolutionissa. Oli oikein kivaa syödä ja jutella rauhassa! ☆ Syksyinen Kekkola oli ihan nätti. ☆


 ☆ Mitä-verkoston syksyn ensimmäinen tapahtuma oli Agoralla järjestetty dokkari-ilta. Paikalla oli todella paljon porukkaa ja The True Costin jälkeen käytiin keskustelua Eetti ry:n edustajien johdolla. Kyseessä oli ajatuksia ja kyynelehtimistä herättänyt ilta. Tuli rutkasti lisää inspiraatiota pikamuodin kuluttamisen vähentämiseen. ☆


☆ Minulla oli myös lokakuun puolessa välissä työviikonloppu ja ensimmäisenä työkeikkana oli Paula Vesalan konsertti Pihtipudas-salissa. Konsertti oli yllättävän hyvä ja tunnistin ihmeen paljon biisejä radiosoiton perusteella, vaikka Vesalaa en varsinaisesti olekaan kuunnellut. Juttelin eturivissä vieressäni istuneen hepun kanssa musiikista ja pääsin myös haastattelemaan Pihtiputaalla nuorena asunutta tähtöstä, joten olipahan mukava työilta. ☆


☆ Tänä syksynä raportoin ahkerasti Mestaruusliigassa pelaavan Plokin joukkueen vaiheista, kun olin kyseisenäkin viikonloppuna peliä katsomassa. Mikäs siinä, kun alkaa jo lajin päälle jotain ymmärtämäänkin. ☆ Pihtiputaan reissun jälkeen ehdin vain kääntymään Jyväskylässä, kun nokka jo osoitti kohti pääkaupunkia. Kävin tekemässä parit graduhaastattelut ja ihastelemassa syksyistä Helsinkiä. Yksinkin reissaaminen on ihan mukavaa, kun asennoituu oikein. ☆ 


☆ Helsingistä matkani vei Tampereelle Suskin luo. Harmi, että emäntäni oli kipeänä, mutta toisaalta ahkerointi ja reissaaminen oli verottanut omiakin voimia sen verran, että löhöilyviikonloppu tuli ihan tarpeeseen. Juotiin inkivääriteetä, syötiin Maraboun Creamy Biscuit -suklaata enemmän kuin laki sallii, pelattiin kaikki Menolippu-versiot läpi, katsottiin telkkaria ja löhöttiin. Sunnuntaina ennen lähtöä syötiin kolmistaan sushia, mikä oli oikein namia. Kuvailut jäi tällä kertaa väliin, mutta ensi kerralla nappaillaan otoksia senkin edestä! ☆


☆ Viime viikolla oli tapahtumaa taas vähän isommalla kauhalla annosteltuna. Maanantaina kävimme verkoston porukalla kaupassa ja leivottiin sämpylöitä ja kaksi pellillistä makeita piirakoita. Toiset verkostolaiset olivat leiponeet lisää, joten meillä oli pöytä toden totta koreana, kun tiistaiaamuna pystytettiin meidän Reilua ruokaa -vegaanikahvila Agoran aulaan. Tuottoakin kertyi ihan kiitettävästi, joten tapahtuma oli oikein onnistunut, vaikka ahkerointi veikin voimat aika tehokkaasti. Hyvän asian eteen tekee töitä kuitenkin oikein mielellään. ☆


☆ Kuten pari postausta sitten todettiin, viime viikolle sattui kahdet eri halloween-kekkerit, joten tätä syksyistä juhlaa tuli ainakin vietettyä tänä vuonna ihan kunnolla. Sitsit ja kotibileet olivat oikein hauskat ja mahat tuli täyteen. Ei voi kuin tykätä! ☆

Positiivista marraskuuta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground