Jouluisia vastauksia

14.12.16

Mahtavaa keskiviikkoa kaikille! Se olis kuulkaas meikäläisen loma nyt! Eilen pidimme ystäväni kanssa viimeisen esitelmän ja sain palautettua viimeiset tehtävät, joten nyt on aluillaan melkeinpä neljän viikon loma opiskelujutuista. Tulee niin tarpeeseen! Vähän tässä jo kuitenkin hämmentää, mihin kaiken tämän tulevan vapaa-ajan oikein käyttäisi, mutta eiköhän sitä kaikenlaista puuhaa löydy, kun loma pääsee kunnolla vauhtiin ja menen porukoiden luokse joulun viettoon.

Joulusta puheen olleen, täällä blogissa ei ole juhlasta ehditty mainita sanallakaan. Meillä kyllä on jouluvalot, joulukuusi ja olemme polttaneet jouluisia kynttilöitä. Olemme myös leiponeet joulutorttuja ja tänään pääsemme maistamaan vegaanista porkkanalohta, joka on ollut valmistumassa muutaman päivän ajan. Joulukalenterien hankinta jäi tänä vuonna, mutta blogeja lukiessa saa aukoa luukun jos toisenkin, joten nautin sitten kalentereista tänä vuonna blogien muodossa. Koska tässä blogissa ei ole joulusta tosiaan vielä puhuttu, ajattelin aloittaa sen tällaisella christmas tagillä, joka on lähtenyt liikkeelle Emmin blogista. Luvassa on siis 19 jouluista kysymystä ja vastausta!


1. Lempijoululaulusi?
Täytyy myöntää, että olen varsin nirso joululaulujen suhteen ja suurimmasta osasta jouluisista rallatuksista en oikein välitä. Varsinkin kaupoissa taustalla soivat joululaulut saavat ärsytyskäyrän nousemaan. Jos joululauluja saa kuunnella silloin kun itse haluaa, niistä saa kyllä apua joulumielen nostattamiseen!


Raskasta joulua -kappaleet on meillä jo soineetkin jonkin verran. Näistä joululauluista tykkään kyllä kovasti. Parhain niistä on varmaankin Marko Hietalan Varpunen jouluaamuna, sillä tykkään kyseisestä joululaulusta todella paljon ja Marko vetää sen hyvin.


Etsin tuossa Spotifysta uusia joulukappaleita kuultavasti ja jollekin listalle oli lisätty Michael Bublén versio Santa Claus is Coming to Town -kappaleesta. Rakastuin tähän ensikuulemalta, minkä jälkeen kuuntelin joitakin muitakin Bublén joulukappaleita, mutta mikään ei miellyttänyt yhtä kovasti kuin tämä, joten suosittelen lämpimästi!




Ehdoton joulutunnelman tuoja mulle on tämä Nightwishin versio Walking in the Air -kappaleesta. Tarjan ääni on niin kaunis ja sopiva tähän kappaleeseen ja Lumiukko-vibojen ansiosta tämän avulla saavuttaa varmasti joulumielen!

2. Oletko ikinä tehnyt piparkakkutaloa?
Olemme perheen yrittäneet monet kerrat, mutta monesti se on jäänyt vain yritykseksi, koska se on niin vaikeaa. Itse en ole koskaan yrittänyt ja tuskin tulenkaan, koska ei se todennäköisesti onnistuisi. Sen sijaan tein suklaatalon viime vuonna ja jos kiinnostaa kokeilla sellaisen tekemistä itsekin, ohje löytyy täältä.

3. Paras asia joulussa?
Rauhoittuminen. Joulu on ainoa juhlapyhä, jolloin ollaan perheen kanssa ihan rauhassa. Se on kiireisenä nykyaikana harvinaista, vaikka itse vietänkin paljon aikaa muutenkin perheen kanssa, mutta muilla sitä yhteistä aikaa ei tunnu niin paljon olevan. Niin on hyvä, että on edes yksi juhla-aika, jolloin perhe on se tärkein.

4. Musta vai valkoinen joulu?

Ei kai tätä tarvitse edes kysyä. Valkoinen tietenkin. Ei joulu ole mitään ilman lumisadetta ja valkeaa peitettä maassa.

5. Tykkäätkö lahjojen paketoinnista?
Tykkään, se on hauskaa hommaa! Paljon hauskempaa kuin niiden etsiminen ja ostaminen, haha.

 
6. Kerro jokin joulumuisto.
Kun olin nuorempi, vietimme jouluaaton aina mummun luona. Ajoimme aina aamupäivällä mummun luo, teimme ulkohommia, nautimme jouluruoan ja saunoimme yhdessä. Illalla kävi joulupukki ja avasimme lahjat. Joimme kahvia ja ihailimme lahjoja. Pakkasimme lahjat autoon ja ajoimme kotiin. Valvoimme aina myöhään, kunnes menimme viimein nukkumaan. Nuo joulut ovat jääneet mieleeni niin onnellisina. Nykyään meidän porukkamme on paljon pienempi ja vietämme joulua vain meidän perheen kanssa, mikä on hyvin erilaista menneisiin vuosiin verrattuna. Onneksi olemme saaneet jo aloitettua uusia perinteitä ja sitä kautta saatu vuosi vuodelta enemmän joulun tunnelmaa pyhäpäiviimme.

7. Jos saisit nimetä yhden joulupukin poroista uudelleen, mikä tulisi uudeksi nimeksi?
Onpas hassu kysymys! Piti ihan googlettaa aihetta, mutta poroja on tosiaan useita ja kaikilla on nimet. Myrsky voisi olla hauska luontonimi porolle!

8. Aito vai tekokuusi?
Tekokuusi, sillä meidän perhe on niin allerginen, että kaikki saisivat jotakin oireita aidosta. Lisäksi muovikuusi ei karistele yhtä paljoa, eikä kuusia tule tuhottua muutaman päivien ilon vuoksi.
 
9. Joulun suosikkivärit?
Tumman vihreä, punainen ja kulta ovat meidän kuusen perinteiset värit ja siinä on kyllä aika jouluinen yhdistelmä!

10. Mitä jouluruokia tai herkkuja syöt jouluna?
Pipareita, torttuja, lanttu- ja porkkanalaatikkoa, sienisalaattia, hirvenlihaa ja riisipuuroa. Kinkusta en ole koskaan tykännyt ja nykyään en syö sitä enää ollenkaan, kun en juuri kaupasta ostettua punaista lihaa syö. Hirvenlihapaisti sen sijaan maistuu jouluna!


11. Mitä aiot tehdä joululomalla?
Löhötä, ottaa rennosti, viettää aikaa perheen kanssa, olla mökillä, ulkoilla, valokuvata, bloggailla, leipoa, syödä paljon, tehdä kuvakirjaa ja ehkä lukea jotakin romaania.

12. Pidätkö enemmän lahjojen saamisesta vai lahjojen antamisesta?
Molemmat on yhtä kivoja. En tarvitse hirveästi lahjoja, mutta olen ollut parina vuonna ollut onnekas ja saanut vähän kalliimpia lahjoja. Vaikka minulla ei ole mahdollisuuksia ostaa yhtä kalliita vastalahjoja, on mukava antaa jotakin pientä.
 
13. Milloin avaat lahjat?
 Lahjat avataan aina aattoiltana ruoan jälkeen. Niin todennäköisesti tänäkin vuonna!

14. Lempijoulutuoksu?
Höyryävän glögin tuoksu.

15. Unelmapaikka, jossa haluaisit vierailla joulun aikaan?
Joskus olisi todella kiva viettää joulua Lapissa jossakin tunnelmallisessa mökissä. Jouluna haluan olla maalla lähellä metsää. Ulkomailla en todellakaan haluaisi olla jouluna.


16. Mitä puet jouluaattona päällesi? Vietätkö joulun yökkäreissä vai juhlavissa vaatteissa?
Todennäköisesti aika perusvaatteissa, mutta ehkä hivenen juhlavammissa. Joulussa pukeutuminen ei ole mielestäni pääasia.

17. Odotatko kovasti joulua?
Erityisesti odotan kunnon lomafiilikseen pääsemistä ja samalla toki myös pyhäpäiviä herkkuineen kaikkineen!

18. Mitä jouluperinnettä odotat tänä vuonna?
Ruokaa! Se on joulussa parasta. Ehtii leipomaan kunnolla ja pyhäpäivinä voi syödä niin paljon kuin maha vain vetää.

19. Teetkö uudenvuodenlupauksia?
 Kyllä aina jonkinlaisia tavoitteita tulee asetettua seuraavalle vuodelle, mutta en mitään yksittäisiä lupauksia yleensä tee.

Nyt on joulumieli taas asteen korkeammalla, kun mietin vastauksia kysymyksiin joululaulujen soidessa taustalla. Vastailkaa ihmeessä tähän jos ette ole vielä ehtineet ja linkittäkää postausta kommenttiboksiin, haluan lukea teidän vastauksianne! Hauskaa joulunodotusta kaikille!

4 kommenttia:

  1. Näitä sun jouluisia kysymyksiä ja vastauksia oli mukava lueskella! Omat vastaukseni tosin hieman eri kysymyksiin löytyvät täältä --> http://jennyjmoments.blogspot.fi/2016/12/luukku-15-christmas-tag.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla! :) Pitääpä käydä lukemassa pian kaikki sun uusimmat joulukalenterimerkinnät. :)

      Poista
  2. Tosi ihanasti toteutettu postaus! Tosi kauniita kuvia :) Mä vastailin myös näihin, vaikkakin hieman eri kysymyksiin. Voit käydä kurkkaamassa mun blogista, jos kiinnostaa! :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, suuret kiitokset! <3 Minäpä käyn kurkkailemassa, kiitos linkistä. :)

      Poista

Ilahdun suuresti kommentistasi!

Proudly designed by Mlekoshi playground